— Mitä, mitä herran nimessä siellä on tekeillä?
— Sosialistit vain taas rettelöivät. Julistaneet uuden suurlakon ja vanginneet eduskunnan sekä hallituksen.
— Mutta eikö se puhunut senaattorimurhista ja tulipaloista?
— Se on tietysti kaikki liiottelua, — vastaan ja riennän ulos.
"Hallitus ja eduskunta vangittu, senaattoreja murhattu, Kokkola ja Pietarsaari palavat, Kannus huutaa apua" — soi korvissani ja minä tunnen ihan horjuvani näiden kaameiden uutisten painosta. Tarvitsen muutaman hetken olla yksinäni ja selvittää ajatuksiani. Raikas talvi-ilma ja vinha kävely palauttavatkin pian tasapainoni.
Maantiellä kohtaan varapäällikköni ja ilmotan hänelle nuo suuret kuulumiset, jotka vaikuttavat häneen yhtä järkyttävästi kuin äsken minuun. Annan hänelle kirjeet ja hänen rientäessään panemaan viestinviejiä liikkeelle palaan itse kotiin tekemään tarpeellisimmat matkavalmistukset.
Vaikka kirjelapuissa ei ole mainittukaan hälytyksen syytä, kokoontuu suojeluskunta laajalta alueeltaan kuitenkin odottamattoman nopeasti. Kun illan hämärtyessä palaan kotoa nuorisoseuran talolle, on sali täynnä miehiä, joukossa paljon iäkkäämpiä isäntiä. Suuret uutiset ovat jo kuiskeina levinneet miehestä mieheen ja kaikkien kasvoilla kuvastuu levoton odotus.
— Onko saapuvilla ketään suojeluskuntaan tai sitä kannattaviin kuulumatonta?
Miehet silmäilevät ympärilleen.
— Tuo kuuluu punaisiin, — ja useampi käsi osottaa erästä miestä, joka koettaa piiloutua toisten selän taa.