— Ulos.
Ääneti häviää mies huoneesta.
— Kaksi miestä kiväärien kanssa ulos vartioimaan, ja katsokaa visusti perään, ettei ketään syrjäisiä pääse tänne kuuristelemaan!
Tämän jälkeen esitän läsnäoleville lyhyessä puheessa tilanteen sekä tiedustan, onko kenelläkään mitään sitä vastaan, että suojeluskuntamme rientää kannuslaisten avuksi. Kaikki ovat sitä mieltä, että apuun on riennettävä.
Mutta kiväärejä on vaan kaksikymmentä kappaletta sekä niiden lisäksi joukko haulikoita ja muita metsästyspyssyjä. Nekään graftonit, jotka minun oli määrä oston kautta saada, eivät ehtineet saapua. Näin ollen en voi retkelle ottaa kovinkaan suurta miesjoukkoa.
Ryhdyn valitsemaan mukaan tulevia miehiä. Miltei kaikki ovat halukkaita lähtemään. Ei siis muuta kuin valita parhaat, jotka jo ennestään ovat tottuneet ampuma-asetta käyttämään. Kiväärin saatuaan asettuvat valitut kahteen riviin salin oikealle seinustalle.
Tarjolle tunkeupi joukosta viistoistavuotias avokatseinen körttiläispoika.
— Eiköhän sinun paikkasi ole täällä kotona, olet vielä kovin nuori, — sanon ja osotan hänet takaisin.
— Kyllä se saa tulla, — ilmottaa pojan isä ja työntää hänet uudestaan eteeni.
— No, ota sitten herran nimessä, — ja liikutettuna ojennan minä hänelle aseen, pojan astuessa paikoilleen riviin.