* * * * *
— Mikä atavistinen hirviö! — sanon itselleni, nähdessäni ensi kerran asemakonttorissa käsirautoihin kytketyn Nartti Knuutilan, paikkakunnan sisukkaimman hulikaanin. Pitkine otsatukkineen, julmine viiksineen ja kehittyneine torahampaineen tekee hän kammottavan vaikutuksen, kun hän käsirautojaan helistellen kiroilee ja möyryää. Vangitsijat tietävät kertoa vangitun vaimon lähettäneen heidän jälkeensä toivomuksen, että hänen miehensä kerrankin vietäisiin niin, ettei hän koskaan enää palaisi. Eikä ihmekään, sillä vähän aikaa sitten oli mies humalapäissään iskenyt lattiaan ainoan lapsensa, kuusvuotiaan tyttösen, niin että lapsi poloinen jäänee eliniäkseen raajarikoksi.
Nartti on ollut sieluna yöllisessä hyökkäyksessä. Jotkut todistajat kertovat nähneensä, kuinka hän hyrskyen ja hihkuen jo aikaisemmin illalla vauhotti kivääreineen ympäri kylää ja ammuskeli ilmaan. Eikä Nartti kielläkään kantaneensa tuona yönä asetta sekä olleensa asemaa ampumassa. Pahankiskoisuudessaan on hän siten rehellisin koko joukossa. Mutta mihinkä hän on aseensa piilottanut, sitä ei hän suostu ilmottamaan — muuten kuin vapaaksi pääsyn ehdolla.
Hitaasti irtautuvat aseet toisiltakin vangeilta. Ja aivan syyttömiksi tekeytyvät he koko hyökkäykseen nähden. Vasta ristikuulustelujen ja sitovain todistusten pakosta tunnustavat toiset. Sattuu välistä hassunkurisiakin kohtauksia. Erikseen kuulusteltuina lykkää kaksi "toveria" syyn toistensa niskoille. Yhtaikaa sisään tuotuina ja kun pöytäkirjasta on luettu, mitä kumpikin on toisestaan todistanut, hölmistyvät he aluksi aika lailla, mutta puhkeavat sitten sisukkaasti toisiansa haukkumaan.
— Voi s—a, että viittitkin olla noin kenkku!
Tunnustusten jälkeen alkavat aseetkin hellitä. Olen itse parin miehen kanssa hakemassa yhtä ensiksi hellinneistä kivääreistä. Se on kylän takalistossa, erään suutarin mökissä kattolautojen väliin kätkettynä, paikassa, mistä sitä olisi ollut mahdoton löytää. Vähitellen irtautuvat nekin aseet, joita punaiset ryssien avulla marraskuulla paikkakuntalaisilta ryöstivät, Mutta niistä on vain osa enää jälellä. Melkoisen määrän ovat "kansanvallan" vartiat kaupitelleet pois ja ryypänneet rahat suuhunsa.
Väsyttäviä ovat kuulustelut, kuten olen jo maininnut. Usein vaivun pitkiksi hetkiksi tarkastelemaan vasta sisään tuotuja vankeja. Kuinka epäkansallisilta, kuin suorastaan eri rotuun kuuluvilta, niistä useimmat vaikuttavat. Kaikkien kasvonpiirteisiin ja silmien ilmeeseen on luonut oman erikoisen leimansa se henkinen sairaus, jona meikäläinen sosialismi on jo pitkät ajat esiintynyt.
* * * * *
Tällä välin ovat sotatapaukset muualla kehittyneet nopeasti. Yhtä mittaa nakuttaa sähkökone uutisia Etelä-Pohjanmaalta. Vaasassa, Seinäjoella. Ylistarossa, Lapualla ovat ryssät riisutut aseista. Niin ja niin paljon on saatu kivääreitä ja vankeja. Sitten seuraavat muut Etelä-Pohjanmaan rantakaupungit, viimeisenä Kokkola, josta saadaan suuri sotasaalis, muun joukossa tykistöäkin.
Samanlaisia voitonsanomia saapuu Pohjois-Savosta ja Karjalastakin. Jokaisen sellaisen saavuttua riennän odotussaliin ja luen siellä koolla olevalle miehistölle uutisen kuuluvalla äänellä (että viereisessä huoneessa olevat vangitkin tulisivat siitä osallisiksi) ja päälle kohotamme aina huikean hurraa-huudon. Mitä pelastuksen ja voiton toiveita vankien mielessä kyteneekin, kyllä niiden täytyy uutis-uutiselta masentua. Ja sen kyllä huomaa heidän kasvonilmeistäänkin.