Mitä riivattua! Kuinka ne ovat voineet tilanteesta tiedon saada?
— Niillä on omat urkkijansa ja sananlennättäjänsä.
— Se lippu on käytävä heti kiskasemassa alas! Kutka haluavat lähteä työväentalon katolle?
Miehet tirkistelevät saappaankärkiinsä. Yksikään ei liikahda eikä lausu halaistua sanaa. Ilme kaikilla kasvoilla on käynyt yhä synkemmäksi. Näyttää kuin jokaisen mielikuvituksen olisi vallannut yksi ainoa kuva: huimasti ja hihkuen eteenpäin porhaltava, pitkä juna, täynnä kostoa kipinöiviä, tulipunaisia paholaisia, käsissään senkin seitsemät haarut ja tulipommit.
Asemasilta on pakkautunut täyteen kaiken karvaista yleisöä. Sen äänettömyys ja synkkä tuijotus on sietämätöntä. Täytyy ryhtyä edes johonkin ja karskilla äänellä alan minä jaella käskyjä.
— Kaikki syrjäiset, jotka eivät kuulu suojeluskuntaan, pois asemalta!
Heti!
Kuin pelästynyt lammaslauma tottelee väkijoukko käskyä.
— Vahdit, pysykää valppaina, elkääkä laskeko ketään asiattomia asemalle!
Sitten vankihuoneeseen.
— Vangit evät saa kurkistella akkunoista! Vartiat, pysykää valppaina ja jolleivät vangit tottele ensimäistä kieltoanne, ampukaa!