— Oulusta kuuluu tykin jyskettä ja näkyy tulipaloja, — ilmotetaan
Limingan asemalta.
Etelästä on tulossa uusia apujunia ja sähkösanomitse kehotetaan mukaan haluavia kokoontumaan valmiiksi asemalle. Panen telefoonin soimaan ja hälytän lähipitäjistä miehiä koolle. Ja niitä saapuu hevosilla ajaen ja suksilla porhaltaen. Ja kun junat saapuvat, tulvahtaa niiden kera asemallemme niin paljon isänmaallista intomieltä ja voitonvarmuutta, ja kun ne lähtevät matkaansa jatkamaan, kajahtavat laulut ja hurraa-huudot niin reippaina.
Tulee sitten pitkän, jännittävän odotuksen jälkeen tieto, että Oulu on vallattu kasarmeja myöten. Paljon sotasaalista ja suuri joukko vankeja, sekä ryssiä että punakaartilaisia. Eräs myöhempi sähkösanoma ilmottaa, että yksi minunkin suojeluskunta joukkooni kuuluva nuorukainen on kaatunut, saanut keskellä katua sala-ampujan kuulan päähänsä. Toinen, varapäällikköni poika, seitsentoistavuotias nuorukainen on vaikeasti haavottunut jalkaan. Suojeluskuntamme osalle on siis jo näinä sodan ensi päivinä sattunut kaksi kaatunutta ja kaksi haavottunutta.
Paitsi miehiä, jotka olin valinnut Oulun retkelle, huomaan ensimäisen apujunan mentyä, että kaksi omasta vakinaisesta miehistöstäni on livistänyt mukaan omin lupinsa. Olen siitä hieman kiukuissani ja päätän antaa heille ankaran muistutuksen. Toinen karkureista on kuustoistavuotias nuorukainen, toinen iäkkäämpi, jo naimisissa oleva mies.
Ensimäisen Oulusta tulevan junan mukana he palaavat sotaretkeltään, astuvat rinnatusten eteeni, tekevät kunniaa ja ilmottautuvat. Kumpikin on hampaisiin saakka asestettu, retkellä saadut kiväärit, suuri ratsuväen sapeli, käyrä kaukaasialainen miekka, patruunavöitä ja senkin seitsemiä koteloita — kaikki "sotasaalista" Oulun valtauksesta, kuten pojat silmät loistaen kertovat. Muistutus jää minulta antamatta, minä puristan kummankin kättä ja annan heille parin päivän loman kotona pistäytymistä varten.
Oulun valtausta seuraavat pian Kemi, Tornio, ja Rovaniemi. Ja silloin on koko laaja Pohjanmaa puhdistettu punaryssistä. Samoin enemmät kuin puolet Savoa ja Karjalaa. Ilma tuntuu niin puhtaalta ja keveältä hengittää ja päiväkin tuntuu paistavan kirkkaammin. Mutta sitä mustempana verhoaa pilvi Etelä-Suomen. Se on kuin Manalan valtakunta, josta ei luoksemme saavu juuri mitään viestejä. Ainoastaan arvailla ja kuvitella saatamme, mitä kaikkea siellä tapahtuu ja mitä kauhuntöitä siellä tehdään.
Sinne ovat nyt valkoisen, vapautuneen Suomen katseet suunnatut, sen vapauttamiseksi tähtäävät kaikki toimemme. Nyt, kun Pohjanmaa kauttaaltaan on selvänä ja junaliikenne pannaan säännölliseen käyntiin, saavat sotatoimet järjestetymmän ja täsmällisemmän muodon. Keskittävästi ja kokoavasti vaikuttaa myöskin yleinen tietoisuus siitä, että hallituksen valtuuttamana ylipäällikkönä toimii tottunut kenraali.
V.
KOTOISESSA ESIKUNNASSA.
Naapuripitäjä on puhdistettu, aseet riisuttu hulikaaneilta, pahimmat vangittu ja tutkittu sekä lähetetty pöytäkirjojen kera Kokkolaan tuomiotaan odottamaan. Rautatien ja aseman vartioinnin on ottanut huolekseen paikallinen suojeluskunta ja minä joukkoineni olen palannut kotiin, jossa myöskin on yhtä ja toista pientä puhdistusta pantava toimeen. Mutta ennen kaikkea odottavat siellä monet järjestely- ja varustelutoimenpiteet, sillä miehiä rintamalle tarvitaan kiiruusti ja yhtä mittaa.