— Kommuunihan on kunta ja minä olen siis kuntalainen, — selittää äijä ja hänen elottomiin silmiinsä on tullut pikkuviekas ilme.
Kaikki naurahtavat, sillä äijän juonikkuus on kyllä tunnettu.
— Kuinkas se on, kun te ette sano tunnustavanne maan laillista hallitusta?
Nyt tekeytyy äijä yksinkertaiseksi eikä sano tietävänsä, onko tällä haavaa mitään hallitusta olemassakaan. Kun hänet pannaan tiukalle lausumiensa kapinallisten mielipiteiden ja kostonuhkausten johdosta, pihahtaa äijän pahasisu yhtäkkiä ilmoille.
— Kyllä sitä on tässäkin pitäjässä imetty köyhälistön hikeä ja verta, niin että siitä on nyt tultu juovuksiin ja ollaan niin mahtavia, että…
Siihen tapaan alkaa sieltä sosialistilehdistä saadun reseptin mukaan pihahdella, kunnes minä katson parhaaksi keskeyttää sanatulvan.
— Näkyy kyllä, että te olette läpi häijy ja juonikas äijän käriläs, ja kaiken sen perusteella, mitä teidän on todistettu lausuneen ja mitä osaksi olette täälläkin toistanut, meidän velvollisuutemme olisi lähettää teidät sotaoikeuden tutkittavaksi. Korkeaan ikäänne nähden emme tahdo sitä kuitenkaan tehdä. Mutta painakaa visusti mieleenne nämä hallituksen julistukset ja varokaa tarkoin lausumasta ainuttakaan poikkipuolista sanaa maan hallituksesta tai suojeluskunnista, jotka tästä puolin edustavat valtion laillista sotajoukkoa. Muistakaa se! Ja nyt mars kotiinne!
Äijä kuroo suunsa kiinni ja siepaten lakkinsa vihaisella eleellä lähtee laputtamaan jalkoihinsa. Kaikesta kuitenkin näkee, ettei hän kauvan malta pitää suutaan kiinni, vaan jo matkan varrella alkaa hänestä jälleen pihahdella.
* * * * *
Penkillä oven pielessä istuu muutamia työväenneuvoston jäseniä, jotka on haastettu esikuntaan kuulusteltaviksi.