Nurisematta käyvät he kukin määrätylle paikalleen. Valkoisen armeijan sotilaat ihailevat heitä ja seuraavat heitä kuolemaa halveksien voitosta voittoon.
"Ei ennen uhkamme uupua voi kuin vapaa on Suomen kansa."
Jääkärien mukana tulvahtaa tuota tuimaa sotilasmieltä koko valkoiseen armeijaan ja tästä lähtien on vain päivien kysymys siirtää voitokkaat lippumme kauniin pääkaupunkimme edustalle sekä puhdistaa se konnista.
VIII.
KUOLON MAILLA.
Vereksiä joukkoja kuljettava sotilasjuna vierii hiljalleen etelää kohti.
Vilppulasta lähdettyä tunkeutuvat miehet uteliaina akkunain ääreen, sillä radan varsi täältä Tampereelle saakka on ollut yhtämittaisten taistelujen näyttämönä.
— Jahah, on siis tultu sartiinipurkkien vyöhykkeeseen, — lausuu rauhallisesti joku katselijoista ja koko vaunu tulee hyvälle tuulelle.
Rataväliin kupeella näkyy nimittäin kasa tyhjiä sardiinirasioita. Niitä esiintyy sitten pitkin matkaa aina Tampereelle saakka. Toteamme että sanomalehtien jutut punikkien sardiiniherkutteluista eivät siis ole liioteltuja.
Rataa on monesta paikoin täytynyt korjata ja kulku käy hitaasti. Yövymme muutamalle pienemmälle asemalle. Sivu mennessään tervehtii meitä kenraali Mannerheim, tarkastaen joukkomme sekä lausuu tyytyväisyytensä sen hyvistä varustuksista. Saamme kuulla, että kosken itäinen puoli Tampereesta on vallattu.