Aamulla matkaan lähtiessämme tulee tieto, että Tampere kokonaisuudessaan on antautunut. Uutinen aiheuttaa pitkän ja voimakkaan hurraan.
Jollakin seuraavalla asemalla tulee vastaan pitkä vankijuna. Silmiemme ohi soluu miltei loputon jono suljettuja tavaravaunuja.
— Ne ovat täynnä punikkeja! — huutaa vartioiva valkokaartilainen, joka kivääreineen seisoo koplinkien varassa kahden vaunun välissä.
Tekisi mieli kurkistaa sisälle, mutta vaunut ovat vahvoilla munalukoilla suljetut. Katonrajassa olevien himmeiden ruutujen läpi vilahtelee vain haamumaisia kasvoja.
"Ollos huoleton, poikas valveill' on"
laulavat vartiasoturit junan vieriessä edelleen pohjoista kohti.
Yhä räikeämmiksi käyvät taistelun jäljet, kuta lähemmäs Tamperetta saavutaan. Ruhjoutuneita rakennuksia, hiiltyneitä raunioita, raiskautunutta metsää, syviä kranaatinkuoppia maassa, tyhjiksi ammuttuja patruunanhylsyjä pitkin radanvartta… Oudostellen ja silmiään siristellen liikkuvat ihmiset kuin pahasta painajaisesta päässeinä. Viikkomäärin ovatkin he saaneet elää suoranaisessa helvetissä. Kaikkivaltiaina riehuvat, ryöstöjä ja murhia harjottavat roskaväen joukot, nälänhätä sekä loppujen lopuksi päivä päivältä yltyvä taistelun melske joka puolella. Pitkiä, ahdistuksen ja kuolemankauhun kyllästämiä maailmanlopun päiviä he ovat kellareihin hyyristyneinä saaneet elää. Mutta nyt ovat kaameat ja moninaiset helvetinäänet vaienneet, kalvistuneet ihmiset ovat uskaltautuneet esiin piilopaikoistaan ja keväinen päivä paistaa niin herttaisesti ja uuteen elämään kutsuvasti.
Yhä hiljentyvällä vauhdilla vierii juna korkeiden pengermäin välitse. Tervetuloa liehuttavat meille kymmenet liinat esikaupunkien pienistä taloista, joiden useimpain ikkunat ovat säpäleinä. Vapautuksen riemu kuvastuu niin selvästi ihmisten kasvoilla ja tuntuu kuin he mielihyvin hengittäisivät raikasta ulkoilmaa, jossa ei enää tunnu taistelun jännitystä. Näkyy että punaisen kauhunvallan loppu merkitsee huojennusta ja vapautusta useimmille matalain majojen asukkaillekin.
— Siinä on yksi, tuolla toinen ja tuolla makaa kolmas … luettelee eräs akkunan ääressä istuva kaatuneita punakaartilaisia, joita erilaisiin asentoihin tuupertuneina makaa ratapihalla.
Nytkähtäen seisahtuu juna ja lukemattomien enemmän tai vähemmän ruhjoutuneiden vaunujen välitse pujottelemme asemalle, josta kohta riennämme kaupungille havaintoja tekemään. Kaikkialla pistää nenään vastenmielinen ja kitkerä palaneen käry. Se tuo väkisinkin mieleen hiiltyneitä ihmisruumiita, mikä saa käryn tuntumaan kaksinverroin inhottavalta.