Minulla on mauserpistoolin patruunia verrattain vähän, niitä kun on yleensä ollut vaikea saada. En huoli sen vuoksi niitä umpimähkään haaskata, vaan laukaisen ainoastaan tuolloin tällöin, noin vain vireessä pysyäkseni. Laukausten välissä makaan joutilaana ja — mietiskelen. Tai seuraan silmilläni vieruskumppanini ammuntaa. Se on prillinenäinen, kalpea nuorukainen, nähtävästi koulunpenkiltä sotaan lähtenyt. Kivääriään käyttelee hän tottuneesti ja ampuu yhtä menoa, niin että tyhjiä hylsyjä on hänen edessään jo melkoinen kasa.
Yhtäkkiä hätkähtää hän ja alkaa neuvottoman näköisenä tunnustella kasvojaan ja ohimoitaan.
— Mitä, sattuiko teihin?
— Kyllä, — mutta en ole selvillä, mihin kohti.
Kohotan hänen lakkiaan ja huomaan siinä kaksi reikää. Pistän nyt käteni lakin alle ja saan kourani verta täyteen.
— Päähän on sattunut, vaikk'ei vaarallisesti, — sanon, vaikka en tiedä kuinka paha jälki siellä on. — Onko teillä sidettä?
Hänellä on sidetarpeita selässään olevassa repussa. Mutta vasta kun minä ryhdyn sitä auki napuloimaan säikähtää hän tilaansa, kavahtaa ylös ja juoksee tiheimmässä kuulasateessa rintaman taakse niin että oksat ratisevat.
Tuli vain kiihtyy kummallakin puolen. Takanani makaava mies, jonka kivääristä lähtevä ilmanpaine tuntuu joka laukaukselta jaloissani, huutaa minulle jotakin. Käännyn paremmin kuullakseni.
— Se kutsuu teitä haavaansa sitomaan, — ilmottaa hän äskeistä vieruskumppaniani tarkoittaen.
Kun vihollisen tuli hetken kuluttua heikkenee, nousen ja juoksen sille suunnalle, mihin näin naapurini äsken menevän. Mutta häntä ei näy missään. Löydän maasta vain käsipommin, jonka hän juostessaan nähtävästi on pudottanut. Kuljen metsässä ristiin rastiin ja huhuilen, mutta häntä ei kuulu eikä näy. Päättelen hänen lähteneen kulkemaan ambulanssimme luo samoja jälkiä kuin tänne tulimme. Niin huolissani kuin hänestä olenkin on minun kuitenkin turha lähteä häntä umpimähkään seurailemaan, minkä vuoksi päätän palata paikalleni ketjussa. Mutta ammunta kiihtyy taas yhtäkkiä aivan vimmatuksi, ympärilläni surisee ja viheltää ja ilmassa sinkoilee katkenneita oksia. Painaudun pitkäkseni leveän ja lattean kiven suojaan.