Kunpa nämä liekit pohjia myöten valaisisivat kansallisluonteemme pimeimpiäkin kuiluja. Mutta uskaltaneeko toivoa, että kansamme näiden kaameiden kokemusten opettamanakaan kävisi yksimielisenä vastaisuuttaan turvaamaan? Sillä työläästi oppivaa niskurikansaa me olemme, kansaa, joka näkyy muodostavan erikoisen rehevän maaperän jääräpäisille puoluepukareille, elämän todellisuutta tajuamattomille idealoogeille, löyhäpäisille maailmanparantajille ja joukkojen suosiosta eläville demagoogeille.
Mekö Kullervo-ominaisuuksinemme kykenisimme muodostamaan tasavallan? Ei vuosisatoihin, ellemme Keski-Amerikan rosvo-tasavaltojen tapaan halua elää kituuttaa järjestyneen valtion irvikuvana ja sivistyneiden kansojen naurun esineenä ainaisine riitoinemme ja mullistuksinemme! Emmekö totisesti ole jo saaneet kylläämme puoluepukari- ja demagoogivallasta? Lujat valjaat selkäänsä tarvitsee kansamme, keskitetty, voimakas kuningasvalta on meille elinehto — se vakaumus kiteytyy Vammalan palon loisteessa entistä lujemmaksi mielessäni.
Entä porvarilliset puolueemme, kansamme yhteiskuntaa säilyttävä aines, onko se tämän jälkeen vihdoinkin osottava saaneensa terästä itseensä? Sillä se on ollut luisuvalla pinnalla aina siitä aikain, kun koolle haalittujen väkijoukkojen keväällä 1906 säätytaloa piirittäessä — piirittäjäjoukkojen johtajana, kuvaavaa kyllä, oli nykyinen punakaartikenraali Eero Haapalainen — tehtiin tuo huikea loikkaus nelijakoisesta edustuslaitoksesta yksikamariseen eduskuntaan yleisine ja yhtäläisine äänioikeuksineen ja siten kevytmielisesti lähdettiin elimellisen kehityksen tukevalta pohjalta kokeilujen epävarmalle tielle. Mikä "edistyksen" kilpajuoksu ja kansanvallan himphamppu meillä onkaan viimeisten kymmenen vuoden kuluessa vallinnut? Eduskuntalaitoksen piirityksellä tuo "edistyksen" kausi alkoi ja samanlaiseen se päättyi: kun viime suvena kiihotetut roskajoukot yhdessä venäläisten svabodasolttujen kanssa pusersivat eduskunnalta joukon erinäisiä "lakeja".
Aiotaanko tämänkin jälkeen nuo lakien nimeä kantavat, väkivalloin läpiajetut ja epäkypsät sakinpäätökset jättää voimaansa? Jos niin käy, niin täytyy sanoa, että kansamme kypsyneempikään aines ei ole viime aikojen katkerista kokemuksista mitään oppinut.
Uusi kunnallislaki sekä kahdeksan tunnin työpäivälaki ankaran tarkistuksen alaisiksi! Samoin yksikamarinen eduskuntamme ja vaalilaki, laitettakoon ne sellaisiksi, että eduskunnastamme syntyy laitos, jossa tehdään todellista työtä ja laaditaan viisaita ja käytännöllisiä lakeja maan ja kansan hyödyksi sen saamatta esiintyä näyttämönä, jolla kaikenlaiset neulojattaret, leipurinsällit ja senkin seitsemät piirisihteerit ja toimittajat harjottavat hedelmätöntä suunsoitantoa.
Ja sensuuri arvelematta voimaan! Vai aiotaanko meillä vapauden ja ties minkä kaikkien kauniilta kajahtavain asiain nimessä sallia, että kutka hyvänsä edesvastuuttomat ja moraalittomat kynäsankarit saavat painetun sanan välityksellä vapaasti, kuten tähän saakka, levittää rienaavia oppejaan sukupuolisesta rivoudesta lähtien aina yhteiskunnalliseen villiytymiseen saakka? Oman terveytensä nimessä täytyy yhteiskunnan estää sellainen, ellei muutaman vuosikymmenen kuluttua mielitä joutua samaan katastroofiin kuin nyt.
— Taantumusta! taantumusta! — tullaan eri tahoilla varmastikin huutamaan, mutta vastattakoon niille, joiden keuhkot ovat aina vireessä "edistyksestä" huutamaan, että niin juuri, taantumusta se on ja sellaista meillä tarvitaan, se on: palautumista järjen kannalle, palautumista elimellisen kehityksen laduille, joilta kevytmielisesti, umpimähkäisessä maailmanparannustouhussa on syrjään syöksytty. Se on välttämätöntä, huutakoot sitten edistysapostolimme ja demagoogimme taantumuksesta minkä mielivät. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Meille on välttämätön vahva puolue, joka uskaltaa avonaisesti olla konservatiivinen, vanhasta ja koetellusta lujasti kiinni pitävä. Jos meillä olisi jo aikaisemmin ollut sellainen jarrulaitos — ruotsalainen puolueemme on yksinään ollut siihen liian heikko — niin ei yhteiskuntamme olisi tähän allikkoon suistunut.
Totisesti meillä on tämän jälkeen syytä useammin muistaa Solonin sanoja, kun hän kerran kysyttäessä, oliko hän nyt laatinut parhaan lain mitä ajatella saattoi, vastasi: — En mene sanomaan, onko se paras mahdollinen laki, mutta Atenan kansalle se on tällä haavaa paras laki. —
Meillä ei ole huolittu välittää siitä, minkälainen laki kulloinkin vallitsevissa oloissa olisi kansallemme otollisin, vaan turhamaisessa edelläkävijäkansa-innostuksessa — todellakin kaunis edelläkävijäkansa — rakenneltu lakeja kaikenlaisten ilmassa häälyväin teoriain varaan. Totisesti on maamme liian köyhä ja karu, kyetäkseen esiintymään kaikenlaisten maailmaa parantavien puoskarien koekenttänä. Puoluepukarit, luokkavaistojen kiihottajat, demagoogit ja yhteiskunnalliset puoskarit kammitsoihin ja vallanohjat lujan monarkin käsiin!