Se on oikea kurjalistolaismaja, jossa kaikki on rempallaan ja ruokkoamatta. Navettapahasen ovi kiikkuu toisen saranansa varassa, heinäladon seinästä roikkuvat laudat irtonaisina ja ihan tuvan porrasten edessä on suuri rikkatunkio. Kenkärajoja, luita ja likaisia rääsyjä ajelee kaikkialla.
Asuinrakennus käsittää tuvan ja pienen keittiön. Kummastakin löyhähtää vastaan inhottava ilma, ummehtunut, kostea ja raaka. Kaluttuja luita, homehtuneita ruuan tähteitä ja kaikenlaista ryönää ajelehtii joka nurkassa. Tuvan lattiaa peittävät pehkuuntuneet oljet osottavat, että ohi vaeltavat punikkijoukot ovat ennen meitä täällä majailleet.
Talon irtaimisto, lukuunottamatta läpi ruostunutta kahvipannua keittiön seinällä, on korjattu pois. Nahanpalasista ja joistakin työkalujen jätteistä voi päättää, että mökin asukas on ammatiltaan ollut suutari. Ohitse vierivä kansainvaellus on kaikesta päättäen huuhtaissut kirjavaan helmaansa tämän kurjan majan asukkaat.
Olisi luullut tällaisen nälkäperukan säästyneen hävitykseltä. Mutta eipä sentään. Vastapäätä suutarin mökkiä törröttää hiiltyneiden raunioiden keskellä paljas uuninpiippu, osottaen siinä tulipalon riehuneen. Saamme kuulla, että siinä on asunut kylän kauppias, jonka ohi vaeltavat punikit ovat surmanneet sekä ryöstettyään talon sytyttäneet sen tuleen.
Näkee hyvin raunioista ja pihatontista, ettei siinä ole mikään maailmankaato kapitalisti asunut. Asuinrakennus on puotineen keittiöineen käsittänyt neljä huonetta ja tontti ei kokoonsa paremmin kuin laatuunsakaan nähden ole mäkitupalaisen maatilkkua kummempi. Se on arvatenkin ollut paikkakunnan miehiä, joka Amerikassa hiukan varoja kerättyään on perustanut synnyinkyläänsä kaupan, minkä vaihtotavarana pääasiallisesti ovat olleet toisaalta ne voinaulat ja munatiut, joita lähitorppien akat ovat sinne nyytissään kiikuttaneet, toisaalta taasen kahvineljännekset ja silakkakilot. Mutta päätään pitempi kyläläisiään on kauppias kuitenkin kaikitenkin ollut ja naapurinsa suutarin silmissä on hän varmaankin paisunut oikein paatuneeksi verenimijäksi. —
Sytytämme hellaan tulen lämmitelläksemme ja laittaaksemme illallista. Mutta kylmettynyt pesä ei vedä, vaan lyö kaiken savun sisään. Kirvelevin silmin täytyy meidän kyyristyä alas. Eikä inhottava löyhkä haihdu huoneesta, vaikka ovi ja akkuna ovat sepposen selällään. Ähkien ja silmiään pidellen koettaa kuormastopäällikkö tuhertaa hellan ääressä puuroa ja saada teevettä kiehumaan. Sitten löydämme jostakin puhtaita olkia lattialle ja päällystakit yllä, kintaat kädessä ja lakit korvilla asetumme vieri vierekkäin oljille.
Mutta jäsenet ovat koko päivän kestäneestä marssissa niin puutuneet, että unta ei ole heti toivominenkaan. Makaan selälläni ja tuijottaen savupilveen, joka yllämme vaappuilee, seurailen mielikuvituksessani sitä latua, jota elämä tässä mökki pahaisessa on kaikesta päättäin kulkenut.
Tuolla tuvan peräikkunan alla on suutari istunut nelikollaan ja naputellut nauloja saappaan kantaan. Eukko on nyökytellyt itseään pesän vaiheella ja tupakoiden ja syleksien on sivupenkillä istunut saapasten omistaja.
— Se on niin, että se tämä työmiehen olo ja elämä ei tule siitä siihen, niinkauan kuin porvarit ovat vallassa, teki häntä sitten työtä vaikka yötä ja päivää, — on suutari työskennellessään puhunut. Mutta kun ohi vaeltava posti on jättänyt taloon "Työmiehen" on hän viskannut keskeneräisen saappaan lattialle ja tarttunut ahnaasti lehteen.
— Panehan, akka, se pannu tulelle! — on hän komentanut vaimoaan, sytyttänyt paperossin ja sänkyyn selälleen kellahtaen alkanut tutkia lehteä.