Sen lukeminen on hänelle kuin jokapäiväinen päihtymys, jota ilman hän ei voi olla. Kuta pitemmälle lehden sivuilla hän ehtii, sitä kiihtyneemmäksi hän käy. Ja kun hän on päässyt loppuun, kavahtaa hän istumaan ja alkaa tupaan iltapuhteeksi kerääntyneille naapurimökkien miehille kiroilla olojen nurinkurisuutta ja porvarien keljumaisuutta sekä esittää tasajakoon perustuvia maailmanparannussuunnitelmiaan.
Hän on vuosi vuodelta käynyt yhä haluttomammaksi työhön, politiikka on anastanut yhä enemmän ja enemmän hänen aikaansa ja niin ovat hänen tulonsa pienentymistään pienentyneet. Siitä on taas hänen katkeruutensa parempiosaisia kohtaan kasvamistaan kasvanut, varsinkaan kun hänen salainen unelmansa kansanedustajaksi pääsemisestä ei ole toteutunut. Siten ovat "Työmiehen" yksipuoliset ja vahvasti valheella höystetyt kirjotukset saaneet hänestä yhä kiitollisemman lukijan.
Mutta hän on tarvinnut yhteiskunnalliselle vihalleen konkreettisen esineen, jonkun silmin nähtävän ja käsin koeteltavan kohteen. Sellaiseksi on kuin itsestään tarjoutunut vastapäätä asuva kauppias.
— Sekin viheliäinen verenimijä! — on hän monesti kähähtänyt ja viitannut naskalillaan naapurinsa punaiseksi maalattua rakennusta.
Ja kun hänen eukkonsa kauppiaaseen tekemät kahvi- ynnä muut pikku velat ovat kasvamistaan kasvaneet ja kun kauppias on jo jonkun kerran niistä muistuttanut, on hänen vihansa verenimijää kohtaan entisestäänkin ärtynyt.
Eukkoon on tarttunut miehensä katkera mieli ja haluttomuus työhön. Pesän ääressä kahvipannun kanssa tuherrellen kuluttaa hän suurimman osan päivästä, odotellen vallankumousta ja olojen, äkkiparannusta. Paikat niin ulkona kuin sisälläkin jäävät kohentamatta, likaa ja törkyä kertyy nurkkiin, vaatteiden saumat irvistelevät ja pesun puutteessa samentuvat ikkunaruudut. Se kaikki on omiaan lisäämään heidän katkeruuttaan porvarillista yhteiskuntajärjestystä vastaan.
Sille kannalle ovat olot tässä metsäkulman töllissä kehittyneet, kun Helsingistä alkaa yhtäkkiä kummia kuulua. Siellä ovat toverit ottaneet herroilta nyörit pois ja nostaneet köyhälistön valtaan.
Sen kuultuaan ei suutari ole saanut ainuttakaan naulaa saappaanpohjiin isketyksi. Ja kun hän sitten on saanut kuulla, että kirkonkylän suutari, räätäli, akitaattori-Kalle ja muutamat muut toverit olivat muodostaneet "esikunnan" sekä tehneet oman pitäjän pomoille saman tempun kuin Helsingin herroille, niin silloin ei hän enää olisi pysynyt nelikkonsa nenässä vaikka itse "Työmies" olisi siihen kehottanut.
— Nyt se alkaa! — on hän huutanut muijalleen ja lähtenyt.
Ei hän kuitenkaan kuulumattomiin hävinnyt, vaan tavan takaa on häneltä eukolle tullut rahalähetyksiä, muonaa, kahvipusseja ja pukukankaita. Ja onpa hän lopulta itsekin tullut, saapunut satapäisen, kirjavan lauman ja kukkuroilleen lastattujen kuormien keskellä, saapunut omalla hevosella ajaen, rattaat täynnä kaiken karvaista hyvyyttä, alkaen jauhosäkeistä ja sokeritopista aina koreasti soipaan pelivärkkiin saakka.