— Tässä olisi kahvia ja sokeria ja vähän muutakin hyvyyttä, — sanoi hän. — Kätke ne vaikka vintille, etteivät lahtarit pääse niihin käsiksi. Leipävärkkiä, lihaa ja voita on myös, niin että teidän pitäisi hyvin tulla toimeen sen aikaa kun minä olen poissa.
Hänen ihmeekseen ei muori puhunut halaistua sanaa. Itse asiassa oli tämäkin sillä välin harkinnut parhaaksi, että hänen miehensä toistaiseksi siirtyy kotoa pois. Olihan se ollut punakaartin hommissa ja lahtarit saattaisivat ties vaikka ampua hänet.
Kaino istui loukossaan ja ärtyi ärtymistään, kun päällikkö ei tullut häntä mukaan houkuttelemaan, kuten hän salaa oli odottanut. Sen sijaan tuli miehistöstä yksi ja toinen kysymään, eikö hän lähde mukaan. Siellä suuressa sakissahan olisi reilu elää. Lahtarien uhallakin pyörähdettäisiin vielä monessa hauskassa tanssissa.
— Kyllä ne tanssit saavat täksi kertaa jo piisata, — vastasi äiti,
Kainon nyppiessä ääneti esiliinaansa.
— Ethän sinä nyt toki jää tänne lahtarien kanssa tanssimaan, — puhelivat pojat Kainolle.
— Elkää pelätkö, minä en edes niiden hurttain päälle katso, — sanoi
Kaino.
Helli puolestaan oli ollut kovassa lähtötouhussa, mutta isä oli sen odottamattoman jyrkästi kieltänyt. Sen vuoksi tuli hän nyt sisälle vetistellen ja pahantuulisena.
Kuormarattaat toisensa jälkeen vierivät kolisten pihasta tielle. Päällikkö ei näyttäytynyt Komulaisen puolella, huudot ja melu pihalla vaikenivat ja outo hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Mielihaikea, pettymys ja katkeruus kuohuivat Kainon rinnassa ja saivat hänet lopulta itkuun tyrskähtämään.
— On siinä nyt syytä tursutakin, kun tanssit loppuivat, — tuiskahti äiti ja lähti työväentalon puolelle katselemaan, eikö sinne olisi jäänyt mitään korjaamisen arvoista.
Kuinka kolkolta ja autiolta siellä tuntuikaan. Kaikki ovet olivat jääneet sepposen selälleen, lattiat olivat täynnä olkipahnoja, paperossin pätkiä, rasvaisia paperitukkoja, pois viskattuja vaatteen kappaleita ja muuta törkyä. Happamen näköisenä ja päätään kallistellen kulki muori huoneesta toiseen, ajatellen että kun olisi edes sika, jolle voisi syöttää ne voileivän kannikat ja muut ruuan tähteet, joita ajeli miltei joka nurkassa. Muuta ottamisen arvoista siellä ei juuri ollutkaan.