— Katsohan ruunan perään.
— Mihinkä sinä sitten?
— Menenpähän kirkolle … esikuntaan.
— Esikuntaan! Luuletko siellä olevan enää teidän esikuntianne. Aikaa kuuluvat olleen jo vankina.
— Jollei ole meidän, niin tottapahan lie muita esikuntia. Sinne tässä nyt vain mennään.
— Mutta etkö sinä hyvä ihminen älyä, että ne vangitsevat sinut, — hätääntyi muori, — ja vielä hyvässä lykyssä ampuvatkin.
— Jos ampuvat, niin ampukoot. Ammuttavana minä olen tässä koko talvenkin ollut.
Hän astui ulos ja painoi oven jälessään kiinni. Hetken kuluttua pisti hän kuitenkin päänsä vielä sisälle ja sanoi:
— Muistakin katsoa ruunan perään!
— Sen ruunansa kanssa se, — pääsi muorilta itkun sekaisella äänellä.
— Voi viheliäistä, minkälainen juurikka se on!