— Ei tässä pieni tuutinkikaan tekisi pahaa, — arveli insinööri. — Ei sinulla satu olemaan konjakkia kotona?
No, olihan sitä lehtorilla ja täytyihän se kai ottaa esille, vaikkei hän omasta puolestaan siihen mitään halua tuntenutkaan. Mutta totiveden kanssa oli pahemminkin. Uskaltaisiko sitä mennä Marilta pyytämään? Mutta pitihän hänen toki vieraan silmissä esiintyä isäntänä kodissaan.
Empien astui hän kyökkiin, jossa häntä sukankutimen takaa tervehti tuikea silmäpari.
— Tuota… olisiko Mari hyvä ja toimittaisi hieman kiehuvaa vettä… niin, ja lasit ja sokeria, kyllähän Mari ymmärtää.
— Vai sitä tässä vielä!
Lehtori poistui nopeasti kyökistä ja istuutuessaan jälleen vieraansa seuraan tunsi hän itsensä hieman hermostuneeksi. Hän oli aivan epätietoinen, tulisiko totivettä vai ei.
Mutta sitä tuli kuin tulikin. Mari ilmestyi huoneeseen ja asetti pöydälle kilisevän tarjottimen. Hän ei puhunut sanaakaan, mutta lehtoria kauhistutti se katse, minkä hän sivumennen loi vieraaseen. Nyt vasta huomasi lehtorikin, että insinöörin tukka oli aivan epäjärjestyksessä, kaulaliina vinossa ja takinrintamuksella sikarintuhkaa. He sekottivat lasit ja alkoivat maistella. Insinööri lisäsi tavan takaa terää ja kun hän ei ollut koko yönä silmää ummistanut, alkoi hänen kielensä pian sammaltaa. Toista lasia alotettaessa rupesi hän laulamaan eikä huomannut lainkaan lehtorin hermostumista. Sitten ryhtyi hän kertomaan riidasta, johon hän oli päivällä seurahuoneella joutunut. Sitä tehdessään tuli hän uudelleen kiihtymyksen valtaan ja lyödä jymähytti nyrkkinsä pöytään.
Yhtäkkiä ilmestyi Mari huoneeseen. — Jollei herra ole ihmisten tavalla, niin minä näytän herralle, mistä on viisi hirttä poikki!
Ovi hänen jälkeensä paukahti äkäisesti kiinni.
Insinööri ällistyi niin, että häneltä unohtui suu auki.