Heikki tempasi ämpärin ja kävi kahmasemassa vettä avannosta. Kun hän yritti kaatamaan sen tulisijaan, tarttui Risto häntä käsivarteen.
— Oletko sinä hullu! Sillä laillahan sinä ajaisit ilmaan oikein komean savu- ja höyrypatsaan, joka näkyisi virstojen päähän. Kas näin sitä pitää menetellä.
Hän otti kekäleet yksitellen padan alta ja asetteli ne eri paikkoihin hangelle.
— Minkä ne tuossa vähän aikaa vielä kytevät, niin savu siitä ei näy tätä näreikköä kauemmas. Ja nyt me pistämme padan sisuksineen ja piippuineen piiloon.
— Mihin piiloon?
— Tuolla suon laidassa näet yksinäisen suuren kiven. Siinä on juuri parahiksi niin suuri haikein, että tämä pata sopii siihen. Hanki kantaa vielä hyvin. Kannamme siis padan kahden miehen sinne ja palatessa lakaisemme kuusennäreellä sileäksi ne vähäiset merkit, jotka jaloistamme hangenpintaan jäävät. Jos poliisit vielä senkin jälkeen löytäisivät patasi, niin minä olen valmis hirttämään itseni.
He ryhtyivät rivakasti toimeen.
— Ja nyt jokainen kotiinsa minkä kintuista lähtee, — sanoi Risto suksilleen nousten, kun he palasivat tehtaalle. — Ja sinä pistäy sivumennen Ojalan Iskalle ilmottamassa asiasta, että hän toimittaa sanoja eteenpäin sille kulmalle, — komensi hän Lenko-Paavon poikaa.
— Minä jo tullessani mainitsin Iskalle, — ilmotti poika.
— No sitä parempi. Mutta hiihdä metsiä myöten kotiisi, ettet joudu hurttia vastaan tulemaan.