— Syynätkää vain, ettei tarvitse tyhjää epäillä, — ehättivät eukko ja muori yhdestä suusta.
— Mulla jos olisi viinoja' niin syynäämättä ne saisitte, — vakuutti Risto, nousten pöydän äärestä ja ryhtyen nysäänsä lataamaan. — Kyllä minä olen siksi rehellinen mies. Mutta kun ei ole antaa, niin paras on syynätä.
Poliisit penkoivat uuninpäällystän, kurkistelivat sänkyjen alle ja pöytäkaappiin, lopuksi laskeusi nuorempi kellariin. Komi kiinnitti sillä aikaa huomionsa tinauskolviin, joka riippui tuvan seinällä.
— He, mitäs se Risto tuolla tekee? — kysyi hän terävästi.
— Niin tuolla kolvillako? Eikö Komi sitä tiedä? Sillä tinataan astioita. Tuota maitopänikkää korjatessani sitä viimeksi tarvitsin.
Risto näytti pänikkää, jonka uurteessa näkyi tuoreen tinauksen jälki.
Komia harmitti kuitenkin niin, että hän käänsi päänsä toisaalle.
Kyllä hän varmasti tiesi, mihin Risto kolvia tarvitsi ja Risto puolestaan tiesi poliisin tietävän, että hän keittää viinaa ja että hänellä nytkin on sitä varastossa. Mutta se sai tämän pelin vain sitä jännittävämmäksi.
Risto otti sahan ja lähti äsken hakemiaan puita pienentämään. Ovessa mennessään varotti hän vielä Komia, että syynätä vain tarkkaan, ettei rehellisiä ja viattomia ihmisiä turhan takia epäiltäisi.
Kellarista ei löytynyt mitään. Mentiin ullakkoon ja pengottiin kattosammalissa, mutta ilman tuloksia. Sitten seurasi navetan ja olkiladon vuoro, Yhtä turhaan.
— Mihin peijakkaaseen se on kätkenyt? — päivitteli Komi, — sillä varmasti sillä on pontikkaa.