Risto meni ulos ja kun hän hetken kuluttua palasi, veti hän povestaan kaksi olutpulloa, jotka oli suljettu puutulpalla.
— Maksusta me kerkeämme sitte isännän kanssa sopia, — sanoi hän.
Renki solahutti pullot turkin povitaskuihin, mietti hetkisen ja virkkoi:
— Tuota, kyllä kai sinulla on tätä enemmänkin? Ajattelin, että jospa tuota kerran ottaisi itselleenkin.
Risto nouti vielä yhden pullon.
— Totta kai sinä mulle annat tämän nelosella?
— No olkoonpa, — myönsi Risto.
Renki maksoi neljä kymppiä, otti ryypyn ja tarjosi Ristollekin. Sitten suoriusi hän kotimatkalle.
Oli mitä ihanin kevättalven sää ja keli mainio. Mieli läikkyvänä istui renki halkokuormallaan. Heti metsän suojaan päästyään otti hän pitkän ryypyn. Maailma muuttui hänen silmissään yhä ihanammaksi. Pyrki laulattamaan. Hän otti vielä ryypyn ja alkoi sitten laulaa "Saksanniemen jääkäreitä" niin että metsä raikui.
Takaa kuuluva reen ratina sai hänet yhtäkkiä vaikenemaan. Poliisit ne siellä ajoivat. Olivat vihdoinkin suoriutuneet paluumatkalle Tuulenperältä.