— Saattoivatpa valehdella, mutta selvästi minä olin näkevinäni siellä savua puiden välissä, aivan lähellä Käärmekurun lähdettä.
Tämä lähdejuttu teki vaikutuksensa Komiin. Hän pysähytti hevosen ja alkoi neuvotella virkatoverinsa kanssa. Sitten käänsivät he hevosen ympäri ja lähtivät ajamaan takaisinpäin.
Kun he olivat kadonneet näkyvistä, räjähti renki nauramaan. Ja ajatellessaan, mikä ilo siitä huomenna nousee Tuulenperällä, kun saavat häneltä asian kuulla, nauratti häntä niin hillittömästi, että ihan kyyneleet silmiin kihosivat.
Tietysti Komi tavatessaan käy hänen kimppuunsa, mutta mitäs siitä, hänellähän olivat silmät vain valehdelleet, kuten Komi itsekin oli epäillyt. Nyt hän joka tapauksessa ehti pullonsa kuljettaa suojaan.
Hän otti ryypyn, löi suitsiperillä hevosta ja virittäen keskeytyneen laulunsa alkoi ajaa kylää kohti sellaista kyytiä, että kuorma hyppelehti ja keikkui mutkaisella ja kapealla metsätiellä.
* * * * *
Kuten tavallista, vallitsi Tuulenperällä esivallan lähdettyä korkea juhlamieli. Jännitys oli lauennut ja kaikki tunsivat vapautuksen iloa. Arkiset askareet pysähtyivät kuin itsestään, kuljettiin miehissä naapurista toiseen, juteltiin päivän kokemuksista ja naurettiin poliisien ponnistuksille. Turhan retken olivat äijäpoloiset taaskin tehneet, vaikka tälläkin haavaa oli puolisenkymmentä tehdasta käynnissä.
Risto oli käynyt kylmilleen jätetyllä tehtaallaan ja todennut, että poliisit olivat hakanneet rankkitynnyrin pieniksi sälöiksi, lyöneet ämpärin ja piiput tuhannen mykkyrään sekä loppujen lopuksi muokanneet säkkiresunkin aivan silpuiksi. Sillekös naurettiin miehissä ja makeasti. Ja vieläkin makeampana kaikui nauru, kun Risto kertoi tahallaan jättäneensä sinne vanhat piippuranit ja muita vähemmän arvoisia kapistuksia sekä tallanneensa polun niin selväksi, että sinne sokkokin löytänyt olisi. Pitihän niiden uyt toki joskuskaan saada mielen hyvikettä. Ja kyllä ne olivatkin purkaneet sydäntään, näki sen niistä tynnyrin jäännöksistä ja säkin riekaleista, he, he…
Iltahämärissä palasi Risto ammattikunnan kahvikesteistä kotiinsa. Hän oli mitä parhaimmalla tuulella, myhäili yhtä mittaa ja kehräsi päässään uusia suunnitelmia.
Kotiin tultua pystytti hän navetan seinustalle tikapuut ja veti katto-olista esiin kaksi uuden uutukaista pannun piippua. Sovittaen ne kainaloonsa lähti hän hiihtämään metsään. Kaikenlaisia mutkia tehtyään pysähtyi hän tiheän kuusitureikon keskelle. Siellä oli kätkössä pata, jonka hän entiseltä tehtaaltaan oli eilen, keittämisen lopetettuaan, sinne kulettanut. Läheisestä louhikosta valikoitsi hän nyt kiviä ja laittoi tulisijan valmiiksi. Pilkottuaan vielä muutamia sylyyksiä puita nousi hän jälleen suksilleen ja lähti hiihtämään Kota-Heikin tehtaalle.