Kauppias Ryynänen siristi silmiään ja tuijotti ilmotukseen. Totisesti, kuusikymmentä penniä kilolta siinä seisoi! Mutta saattoiko se olla mahdollista?

Hänen päässään alkoi surista ja kiihkeästi teki hän laskuja. Jos hän maksaa kymmenen penniä kilolta — ja siitä hinnasta ne hakevat joka ainoan rättinsä, — niin jää hänelle kiloa kohti voittoa kokonaista viisikymmentä penniä. Se on kymmentä kiloa kohti viisi markkaa, sataa kohti viisikymmentä ja tuhatta kiloa… Hänen päätään ihan huimasi, niin että täytyi nousta kävelemään. Eihän ollut mikään mahdottomuus, että näin isosta pitäjästä löytyisi tuhat kiloa lumppuja, niin, vaikka kaksikin tuhatta. Se olisi silloin hänelle tuhannen markan afääri!

Mutta oliko tuo ilmotus totta? Hän kurkisti jälleen sanomalehteen ja siristi silmiään. Kuusikymmentä penniä kilolta siinä selvästi luvattiin. Pari vuotta sitten oli sama tehdas ilmottanut ostavansa suuremman määrän lumppuja, mutta maksanut silloin vain seitsemän penniä kilolta. Hän oli silloin ostanut useita kuormallisia ja maksanut lumpuntuojille viisi penniä kilolta ja hyötynyt siinä kaupassa nätit rahat.

Mistä ihmeestä hän saisi nyt varmuuden? Toisille kauppiaille ei asiasta uskaltanut soittaa. Silloinhan ne kateensilmät olisivat heti jalkeillaan. Sattuipa nyt ohi ajaessaan poikkeamaan hänen luokseen tuttu kauppamatkustaja. Muun lomassa näytti Ryynänen tälle ilmotusta. Tietysti noin vain ohimennen ja välinpitämättömästi.

Siinä ei kauppamatkustajasta ollut mitään ihmeellistä. Kangastavarathan olivat nousemassa ja lumppuja tarvittiin tehtaassa paljon.

Se ratkaisi asian. Ryynänen kutsutti renki-Viken sisälle ja toimitti tälle kiihkossaan:

— Nyt hevonen kiiruusti häkkireen eteen ja kylälle talo talolta ja mökki mökiltä lumppuja ostamaan. Ota puntari matkaasi ja kilolta saat maksaa…

Hän pysähtyi ja mietti, että myyväthän ne joutilaita rääsyjään vähemmästäkin kuin kymmenestä pennistä kilon.

— … saat maksaa kahdeksan penniä kilosta. Ja kuule, jos Limperin ja Koikkalan asiamiehiä sattuisi samalle apajalle, niin saat nostaa hintaa penni penniltä aina… vaikka kahteentoista penniin, jos niikseen tulee.

Hän suolti Viken kukkaron rahoja täyteen, antoi hänelle sikarin hampaisiin ja terotti vielä lopuksi: