— Kun punnitset lumppuja, niin revi tarkoin kaikki vuorit ja liitingit pois ja samoin napit, ja muista yleensä katsoa, että mukaan ei tule muuta kuin villakangaslumppuja.
— Ja kuulehan vielä! — huusi hän kun Vikke oli jo menossa, — poikkea mennessäsi Sillankorvassa ja Vinolassa ja käske Matin ja Erkin hevosineen häkkireellä tulla heti tänne, niin saavat hyvää ansiota. Ottakoon kumpikin puntarin mukaansa. Ja mene nyt joutuin ja anna hevosen liikkua, etteivät toiset kerkeä edelle.
— Kyllä osataan! — huusi vastaan aina reilu Vikke ja meni sikaria tuprutellen pihalle hevosta valjastamaan.
Kauppias oli nyt yhtä intoa ja toimeliaisuutta. Kohta Viken mentyä hän huomasi maantiellä iänikuisessa kesiturkissaan kävellä koppailevan Peltolan syytinkivaarin. Se oli itaruudestaan kuulu äijä, joka kesäkaudet kierteli pelloilla ja tanhuilla keräten luita ja myyden ne sitten muutamasta pennistä kilon. Kerran oli Limperin kauppias uskotellut vaarille piloillaan, että tulitikkutehtaisiin ostetaan käytetyitä tikkulaatikoita ja että niistä maksetaan puoli penniä sadalta kappaleelta. Vaari oli kohta innostunut keräämään ja pitkän aikaa hankkinut Limperille hyviä uuninsyttöjä.
Ryynänen koputti ikkunaan ja viittoi vaaria sisälle. Kun hän oli ilmottanut tälle maksavansa kahdeksan penniä kilolta villakankaisista lumpuista, alkoivat vaarin silmät, jotka istuivat päässä merkillisen lähellä toisiaan, ahneudesta kiilua kuin lasinapit.
— Ihanko totta, että kahdeksan penniä kilolta? — uteli hän epäluuloisena.
— Ihan totta ja saatte vaikka hevoskuormittain tuoda.
Hetken perästä kulki Peltolan vaari tavallista vikkelämmin Ryynäseltä kotiinsa, jossa hän laittoi kuntoon talon isoimman kelkan, sijoitti siihen ikivanhan puupuntarin ja jutkoon tarttuen lähti kylälle sellaista vauhtia, että navettapiika, joka katsoi hänen lähtöään, sanoi tupaan tullessaan äijän turkinhelmain tuulessa vinkuneen.
Sillä välin oli Ryynänen ehtinyt lähettää pitäjälle myöskin Sillankorvan Matin ja Vinolan Erkin, jotka hevosineen olivat saapuneet hänen luokseen, sekä lisäksi pari lähimökkiläistä kelkkoineen.
Viken tehdessä taloissa tulista vauhtia lumpunkauppoja oli hänen korkeista tarjouksistaan innostunut kokonainen liuta poikasia sekä joutilaita mökinmiehiä, jotka päättivät tehdä afäärejä omiin nimiinsä. Kelkkoineen hajausivat he ympäri syrjäkyliä, tarjosivat viisi, kuusi ja seitsemänkin penniä lumppukilolta, tietäen itse saavansa Ryynäseltä kahdeksan penniä tai hyvässä lykyssä vähän enemmänkin, kuten Vikke oli vihjaillut.