— Siinäkö se on nuorin?
— Tämähän se on äidin nuorin, neljästoista joukossa.
— Ja oikein herrastekoa, — naurahtaa isäntä.
Minun kysyvän katseeni johdosta selittää emäntä:
— Isäntä tarkottaa sitä, että tämä on ainoa, jota varten haettiin kätilö. Toiset minä olen omin neuvoini synnyttänyt… isä mitä vähän on siinä sivussa autellut. Mutta tätä viimeistä kun minä olin raskaana, tuumasin kerran leikilläni, että mitähän jos tuota nyt kerran hakisi kätilön ja synnyttäisi herroiksi, kun muutenkin taitaa olla viimeinen tämä lapsi? Niin se isä sitten, kun aika tuli, lähti kätilöä hakemaan.
— Mutta eipä se apuun ehtinyt, — jatkoi isäntä. — Kun minä kätilön kanssa taloon pääsin, niin täällä oli jo poika tulla hurahtanut maailmaan samalla tavoin kuin toisetkin.
— Pestä ja kapaloida vain kätilö sai.
— Niin että sen verran enemmän siinä tuossa nuorimmassa on herruutta kuin toisissa.
Vanhin poika, tyyni ja vakava nuorukainen, on jo täysi mies. Hän on ollut kansanopistossa, — siinä Karhunmäen körttiopistossa, vaikka aholaiset eivät varsinaisesti heränneisiin kuulukaan. Vapaussodan puhjetessa lähtivät opiston oppilaat ja opettajat miehissä rintamalle. Monessa kuumassa taistelussa on Aholankin esikoinen ollut mukana.
— Sillä oli palatessaan senkin seitsemän kuulanreikää vaatteissaan, — selittää emäntä.