Tämän lauseen päälle, jonka alun hän oli purrut kuulumattomiin, katsoa muljautti hän toveriinsa.
— … tiedä, lähtisikö häntä — murahti Saikku.
— … jos tahdot! — murahti vuorostaan Simola.
— Kaksiko litraa sitä? — hymisi Saikku itsekseen, lähestyen takkiaan.
— … häntä vähemmästäkään, — vastasi Simola.
— Venniaa niinkuin ennenkin, — arveli Saikku ja lähti painumaan pysäkkiä kohti.
Simola puolestaan ei virkkanut mitään, vaan kokosi kapineensa ja lähti astelemaan kotiaan kohti.
Tänään he siis olivat lopettaneet työnsä neljännestä vaille viisi. Mutta niin he olivat tehneet joka kerta ennenkin kuun viimeisen palkanmaksupäivän aattona. Silloin lähti heistä aina toinen viiden aikaan ohikulkevalla paikallisjunalla pistäytymään kaupungissa, josta hän toi kahden litran viinapullon. Sen kuljetti hän sitten seuraavana päivänä työpaikalle, missä he työn päätettyään ja tilin tehtyään tyhjensivät sen yhteisesti. Täten he olivat vuodesta vuoteen kerran kuukaudessa ottaneet perusteellisen humalan, saaden samalla tilaisuuden tyhjentää ja liestyttää sitä närää, mitä kuluneen kuukauden aikana oli sydämen pohjalle kasaantunut. Kohmelon sairastettuaan ryhtyivät he sitten uusina miehinä työtänsä jatkamaan.
Edellisellä kertaa oli Simola tehnyt kaupunkiretken. Siksi oli sinne nyt Saikun asia mennä ja sen vuoksi oli Simola kelloansa silmäten huomauttanut, että vielä hyvin ehtii pysäkille siksi kuin juna tulee. Siihen oli Saikku ollut hiukan empivinään, että eipä tiedä muka, viitsisikö häneen lähteä, mihin Simola oli murahtanut, että menepä jos tahdot, hyvin tietäen, ettei Saikku missään tapauksessa olisi menemättä, yhtä vähän kuin hänkään omalla vuorollaan niin tekisi. Saikku piti enemmän fenniaviinasta, jota hän lähtiessään mainitsi tuovansa, mutta Simola vuorollaan toi aina savonviinaa.
Aamulla he olivat tavalliseen aikaan työmaalla. Juuri kun Saikku oli ehtinyt kiivetä ylös rinteelle ja ripusti eväsreppuaan oksalle, kohosi Simolakin, omalta suunnaltaan tullen, työpaikalle. Sitten alkoi herkeämätön kalkutus, joka keskeytyi ainoastaan päivällistunniksi. Eväänsä söivät he parin sylen päässä toisistaan sekä syrjittäin toisiinsa istuen. Aterioituaan istuivat he puolisen tuntia äänettöminä, Saikku poltellen piippuaan ja Simola, joka ei tupakoinut, käännellen hitaasti mälliään ja katsellen alas kylään.