Ja huokaisten myönsi Tilta, että Leena oli ollut oikeassa.
"MULLA PIISAA"
Talvinen tuuli tohisi nurkissa ja valju kuu valaisi kamaria, jonka akkunoissa ei ollut minkäänlaisia verhoja, ja jossa oli niin lämmin, että korvia viilsi. Markku nuokkui istuallaan sängyn jalkopäässä ja piippu oli suupielestä putoamaisillaan. Mutta aina kun se yritti heltiämään, havahtui hän sen verran, että näpisti varsiluun tiukemmin hampaisiinsa. Samalla tuli mieleen, että olisi riisuttava ja oikaistava itsensä sänkyyn… ja sitä ennen pitäisi käydä tallissa Puputtia illastamassa ja lointa korjaamassa. Mutta hän oli äsken syönyt jalkapannullisen puuroa, ja se ynnä korvia viiltävä lämmin raukasivat niin, ettei mitenkään päässyt sängystä irtautumaan.
Hetken kuluttua hervahti hänen päänsä alas ja se tapahtui ainakin kymmenennen kerran sitten pimeän tulon. Uni oli kuitenkin niin ohutta, että hän saattoi selvästi kuulla Puputin kolistelevan tallissa. Se aiheutti epämieluisan tunteen aivankuin loimi olisi ollut putoamaisiUaan hänen omasta selästään ja häntä olisi alkanut vilu puistattaa. Hän ei ollut enää oikein selvillä, oliko hän Puputti vai sen isäntä ja pullistiko hänen vatsaansa jalkapannussa keitetty puuro vai sankossa hierotut appeet. Uni syveni ja hän sekaantui yhä enemmän yhteen Puputin kanssa.
Pää nyökähti vieläkin alemmas ja piippu putosi kolahtaen lattialle. Hän havahtui, kynsi päätään ja vääntäysi seisoalleen. Tuntui vastenmieliseltä lähteä ulos. Mutta Puputti kuopi tallissa ja… olihan hänellä muutakin asiaa pihalle.
Kun hän avasi tallin oven, hörhötti Puputti vastaan kuin tahtoen sanoa, että ähäh, sainpas sinut liikkeelle. Loimi roikkui todellakin vyön varassa mahan alla. Markku köytti sen huolellisesti uudelleen, taputteli sitten Puputtia kuin viivyttelyään anteeksi pyytäen ja nosti hänen eteensä hyvänmoisen heinäkimpun.
— Että saat lämpimiksesi niitä pureskella, — sanoi hän ja sulki lähtiessään huolellisesti oven, ettei viima pääsisi raosta tunkeutumaan.
Huh, kuinka tuntui suloiselta palata kamarin lämpimään. Mielihyvin riisuutui hän, sytytti piipun ja paneusi pitkäkseen sänkyyn. Nyt ei kantautunut tallista enää minkäänlaista kolinaa, mutta sen sijaan oli hän kuulevinaan, kuinka Puputti mielihyvin rouskutti heiniä.
Hohoi, nyt oli hyvä olla, kun oli lämmin ja vatsa täynnä, ei mistään puutetta eikä mitään huolia. Piippu turisi säyseästi ja ajatukset kiersivät laiskasti pienissä kotiasioissa. Ensinnä ne pysähtyivät suureen messinkileukaiseen rahakukkaroon, jossa oli likainen ja paikotellen rikkinäinen säämiskävuori. Paljonko siinä olikaan rahoja, kun hän iltapäivällä laski? Neljäkymmentä markkaa kymmenen ja viiden markan seteleinä, kolme markan rahaa, pari hilkkua ja yhtä monta kymmenen pennin kolikkoa. Jahka satanen tulee täyteen, vie hän taas pankkiin. Ostoksia ei tarvitse kuukausiin tehdä. Kahvia on arkussa pari kiloa, sokeria, voita ja lihaa niinikään on, jauhoista ja perunoista puhumattakaan. Talven polttopuut oli jo kotiin ajettuna ja Puputille oli heiniä kesään saakka. Hätäkös oli miehen makailla!
Piippu turahteli viimeisillään ja sammui. Hän laski sen lattialle sängyn viereen ja varustausi oikein todenteolla nukkumaan. Viimeiseksi tuli tietysti Puputti mieleen. Tuntui kaksinverroin lämpöiseltä, kun tiesi, että Puputilla on loimi selässä ja heinävihko edessä. Hätäkös siellä on Puputinkaan!