Hän harjasi Puputin monikertaan ja haki sorkkarasvaa, jolla voiteli läpeytyneet olkapäät. Sitten istui hän kynnykselle, veteli savuja ja puheli Puputille. Vasta kun Puputti kyltyneenä lakkasi syömästä ja painoi päänsä torkkumisasentoon, lähti Markku omaan huoneeseensa ja riisui levolle. Pitkästä aikaa nukkui hän sinä yönä sikeästi ja levollisesti.
Kun hän aamulla oli tallissa Puputtia hoitelemassa, ilmestyi ovelle mustalainen. Ja sekös Puputin nähdessään mörköelämän nosti. Yritti suoraapäätä käydä Puputtia seimestä irrottamaan, mutta silloinkos Markku sivalsi tallilapion, ajoi mustalaisen ulos ja löi oven kiinni. Mustalanen huusi ja noitui, mutta aina kun hän uhkasi ovea lähestyä, karkotti Markku hänet lapiollaan. Pihan toisessa laidassa seisoi Mäkeläinen puolueettomana päältäkatsojana ja poltti piippuaan.
Huomatessaan yrityksensä turhiksi lähti mustalainen tiehensä, uhaten kohta palata kruununmiesten kanssa. Nyt lähestyi Mäkeläinenkin asiasta selkoa ottamaan.
— Kyllä sinä nyt olet hullusti tehnyt, — sanoi hän Markulle. —
Joudut vielä vastaamaan omankäden oikeudesta.
No, eihän Markku mikään vähäjärkinen ollut, kyllähän hän itsekin käsitti, että asia oli hieman hullulla tolalla. Mutta hänen sisunsa ei antanut jälkeen, kun hän näki, miten kurjasti Puputtia oli pidelty. Sopi vain isännänkin katsoa. Ja isäntä katsoi ja myönsi, että Puputti oli vain varjo entisestään.
Mustalainen palasi poliisin seurassa. Nytkös sillä oli rintaa ja suuta.
Suoraan käveli se talliin ja toi Puputin ulos.
Mutta poliisi ja Mäkeläinen, joita asia oli ruvennut huvittamaan, tekivät parilla sanalla ja silmäniskulla salaliiton. He tarkastelivat Puputtia joka puolelta, olivat kauhistuvinaan ja sanoivat, että mustalaisen pitäisi saada sakkoa eläinrääkkäyksestä ja hevonen olisi eläinsuojelussääntöjen mukaan lopetettava.
Mustalainen masentui, mutta Markku röyhisti itseään. Nyt esitti Mäkeläinen, että asia olisi parasta ratkaista sovinnossa niin, että mustalainen möisi hevosen kohtuhinnasta Markulle. Tästä sai mustalainen uutta rohkeutta ja määräsi hevoselle huikean korkean hinnan. Mutta hänet masennettiin jälleen eläinsuojelussäännöillä. Niin saatiin hinta lopulta kohtuulliseksi, Markku haki rahat mustalaiselle ja talutti Puputin takaisin talliin.
— Nyt sinua ei kykene viemään paremmatkaan kuin mustalaiset, — sanoi hän Puputille ja haki jälleen sankollisen kauroja.
Vähitellen lihoi Puputti ennalleen ja olkapäät paranivat. Ja niin palasi Markun elämä entiselle tolalleen. Nyt saattoi hän taas pitkät talvi-illat torkkua oman kamarinsa lämpimässä, josta hänet sai liikkeelle vain Puputti tallin lattiaa kuopimalla. Ja nyt saattoi hän, Puputin illastettuaan ja itse levolle asetuttuaan, kun ajatukset hiljalleen kiersivät rahasäästöissä, talven muonavaroissa ja Puputissa, päivän viime sanoiksi tyytyväisenä lausahtaa: