— Mulla piisaa.
VELJEKSET
Nousun ja laskun, kukoistukseen kohoamisen ja suvusta huonontumisen, degeneratsion, huomaa niin selvästi kaikissa talonpoikaissuvuissakin. Edellisenä kautena vallitsee työn ilo, — rakennetaan, raivataan uusia aloja viljelykseen, vaurastutaan ja kootaan suvulle rikkautta. Seuraa sitten pysähdys, tasalleen asumisen kausi, minkä jälkeen alkaa lasku: rakennukset ja viljelykset saavat hiljalleen rappeutua, sillä mitään parannuksia ei panna toimeen, asumisen into ja työvauhti ovat kadonneet, velkaannutaan, kaikki rutistuu ia painuu kokoon, niin rakennukset ja viljelykset kuin asukasten elämänkatsomuskin. Ja loppujen lopuksi seuraa ikivanhalta kotikonnulta suistuminen, hupeneminen irtolaisten suureen, juurettomaan laumaan.
Toisissa suvuissa tämä tapahtuu muutaman miespolven aikana, toiset kestävät vuosisatoja, riippuen kaikki suvun elinvoimasta ja kuinka taitavasti on naimiskauppojen avulla onnistuttu hankkimaan suvulle lisävoimaa.
Tuollaista viimeistä vaihekauttaan elää kaikesta päättäen Mäkinotkon talo. Sen vanhan vanhaa sukua edustaa nykyään kaksi naimatonta veljestä, Antti ja Jussi. On hyvin uskottavaa, että he pysyvät konnullaan kuolemaansa saakka, mutta heihinpä sammuukin suku — ja mikä silloin tulee talon kohtaloksi, sen Herra yksin tietää. Ja että suku sammuu heihin, sen voi pitää jo ihan varmana, sillä kun kumpikin on tehnyt naimisiin menoa jo yli parikymmentä vuotta, niin ei siitä varmastikaan enää mitään tolkkua tule. Ainakin ovat naimisasioihin innostuneet kyläkunnan akat heittäytyneet heihin nähden jo aivan toivottomiksi. Siitähän alkaa muuten olla jo valmis sananlaskukin, ettei tule päätä paremmin kuin Mäkinotkon veljesten naimisiin menolle.
Talo, siinä jokitöyräällä, mehevien peltomaitten ympäröimänä, on aikoinaan ollut komea ja vauras. Mutta nyt kantaa kaikki ränstyneisyyden leimaa. Rakennukset ovat maanrajaan painuneet ja mikä minnekin päin nyyköllään, katot monikertaan paikatut, akkunat sameat ja pihamaa ilman minkäänlaista hoitoa. Pellot ja niityt ovat vastaavassa kunnossa ja lisäksi on perintömaan pinta-ala kutistumistaan kutistunut, kun siitä vuosien kuluessa on myynnin kautta lohkaistu pala sieltä, toinen täältä.
Kylä ympärillä elää uuden ajan merkeissä: on höyrymyllyt, osuusmeijerit, suuret puimakoneet, jopa kaiken päälliseksi sähkövalotkin. Kaikesta tästä on Mäkinotko jäänyt visusti syrjään. Jos talvisena iltana kuljet talon sivu ja kurkistat sisään akkunoista, joita suojaamassa ei ole minkäänlaista verhon tapaista, näet muurinolalla palamassa tuollaisen puolen vaaksan korkuisen, pahasti käryävän läkkituijun, jonka valossa pari iäkästä naista, päät nyyköllään, puolitorkuksissa kehrää tappuroita. Ja samoin päät nyyköllään, puolitorkuksissa, istuksivat veljekset kukin nurkassaan, imien aikansa kuluksi piippuaan, syleksien ja väliin haukotellen, niin että luulisi leukaluiden sijaltaan menevän. Kuinka nyyköttävää, maata kohti painuvaa ja raukeasti nukuttavaa siinä talossa kaikki onkaan!
Muuten, se aika on ollut ja mennyt, jolloin veljekset saman tuijun valossa iltapuhteitaan torkkuivat. He asuvat tätä nykyä eri taloina.
Niin se vain kävi, että Mäkinotkon talo, joka läpi monien sukupolvien on pysynyt jakamattomana, revittiin kahtia näiden kaikesta päättäen un viimeisten jäsenten aikana. Ja kun kaksi sellaista hidasta, itsepäistä ja umpikuljuista veljestä, jotka ovat tottuneet kynsin hampain pitämään kiinni kokoonkutistuvan omaisuutensa jäännöksistä, ryhtyy pesäeroa tekemään, niin siitä syntyy toimitus, joka panee koetukselle jakomiesten kärsivällisyyden. Vielä nytkin riittää kyläläisille ilon aihetta tuosta Mäkinotkon jakotoimituksesta.
Kaikki piti pantaman visusti kahtia. Kun esimerkiksi tuli kysymys pitkästä honkapöydästä, jonka ympärillä mäkinotkolaiset olivat monen sukupolven aikana aterioineet, eivät veljekset päässeet minkäänlaiseen sovintoon, vaikka kuinka olisi jauhettu ja jankattu, vaan täytyi pöytä sahata keskeltä poikki. Kumpikin sai sitten puoliskostaan muovailla itselleen pöydän miten parhaiten taisi.