— Eipä noita kannata sinunkaan palkkojasi liioin kehua.
— Menepäs ja ota muualta paremmat palkat!
Saikku mietti hetkisen vastausta, mutta kun hän ei keksinyt mitään oikein mojovaa, alkoi hän silmäillä Simolaa päästä jalkoihin, ruiskautti sitten pitkän sylen ja sanoi halveksivasti yhden ainoan sanan:
— Syöttiläs!
— Saakeli, mikä sinä, mies, oikein luulet olevasi! — kivahti Simola ja tarrasi Saikkua rinnuksista.
Syntyi vimmattu nujakka. Kumpikin punotti ja ähkyi ankarasti, ja yhteen purtujen hammasten välistä kirahteli vain epäselviä ja katkonaisia lauseita. Tiimellys muodostui tasaväkiseksi, sillä minkä Simola oli voimiltaan vahvempi, sen oli Saikku vikkelämpi ja sisukkaampi.
Yhtäkkiä lensi jalkoihin osonut pullo nurin ja alkoi äänekkäästi valuttaa sisällystään maahan. Silmänräpäyksessä hellittivät miehet otteensa, Simola tempasi pullon maasta ja kohotti huulilleen.
— Älä kaikkia! — karjasi Saikku ja tempasi häneltä pullon.
Tuskin oli hän saanut siitä hyvän kulauksen sekä asettanut pullon maahan, kun Simola oli jälleen hänen kimpussaan, uhaten opettaa Saikulle olemaan määräilemättä hänen ryyppyjensä suuruutta.
— Ei tuollainen kitupiikki ikinä kykene minua kuranssaamaan! — karjui
Saikku ja iski vihan väellä vastaan.