— Ptruu!

Hevonen pysähtyi juuri minun kohdalleni ja Matti alkoi tarkastella minua kiireestä kantapäähän.

— Tuota, oletko sinä…? ja hän mainitsi nimeni.

— Kyllä.

— Tulepas tänne!

Minun ei auttanut muu kuin upottaa nauhakenkäni lokavirtaan ja tarsia ratasten ääreen. Matilla oli kädessään kankeat, tervatut kintaat, kun hän otti minua rintaliepeestä. Tuntui kuin olisin joutunut kravun saksiin. Siten piteli hän minua hetkisen hyppysissään ja katsoi mitään puhumatta.

— Sinä olit hiivatin hyvä mies, kun toimitit niitä poikia Saksaan, — lausahti hän viimein. — Kuule, minä tuon sinulle jonkun lahjan.

— Lahjasta viis, mutta tulkaa muutoin käymään, että saadaan jutella.

— Minä tulen. Soh, ruuna!

Hän ajoi edelleen ja leveät hartiat tärähtelivät ratasten tahtiin.