Yhtäkkiä puistattaa jäätävä tunne ja silloin on hän paimenessa ja kylmä syksyinen sade saa hänet vilusta värisemään… Ja lehmät pakkaavat väkisinkin toisen talon kaurapeltoon. Hän juoksee, huutaa ja läähättää eikä saa niitä pois ajetuksi ja viimein tulee toisen talon isäntä uhkaavana häntä kohti, hirmuisen pitkä ruoska kädessä ja hän ei pääse paikaltaan liikkeelle, ei vaikka kuin koettaisi ja niin hän rupeaa huutamaan kurkun täydeltä ja jalkojaan tömistämään…
Viluiset puistatukset uudistuvat ja nyt hän on pienenä poikasena joulukirkossa. Ihmisiä istuu turkkeihin kääreytyneinä penkit täynnä ja kaikilla henki höyryää. Hän istuu äidin sylissä ja kuuntelee, kuinka urut pauhaavat ja ihmettelee joulukynttilöitä. Niitä on niin paljo ja uusia syttyy ympäri kirkkoa, niin että koko kirkko välkehtii yhtenä ainoana kynttilämerenä. Ja urut pauhaavat yhä mahtavammin, niin että häntä alkaa itkettää ja äitikin nyyhkyttää, että on vähällä pudottaa hänet sylistään. Sitten astuu pappi alttarille valkoisessa messupaidassa ja alkaa messuta, koroittaen ääntään kilpaa urkujen kanssa. Lopuksi pappi huomaa hänet, lähtee alttarilta suoraa häntä kohti ja koroittaa yhä ääntään, joka vihdoin kaikuu kuin suuren kosken kohina. Mutta pappi tulee yhä lähemmäs, katsoo yhä häneen ja messuaa sekä levittää luokse tultuaan messupaitansa, kääräsee hänet sen villeihin poimuihin ja sitten menee kaikki huimaa vauhtia ympäri ja alkaa kiitää, kiitää…
* * * * *
Seuraavan päivän vaietessa on myrsky jängällä laannut, mutta lunta sataa sen sijaan taivaan täydeltä. Sitä putoilee suurina, pehmeinä hahtuvina, jotka eivät synnytä vähintäkään ääntä maahan ja puiden oksille pudotessaan. Tien sija ja yksinäinen kulkija ovat hävinneet olemattomiin. Lumihahtuvat vain rajattomassa äänettömyydessä liipottelevat alas, ikäänkuin siellä ylhäällä jättiläiskäsi seuloisi maan päälle ijäistä äänettömyyttä, unhoitusta ja lepoa…
TUOMION TÄYTÄNTÖÖNPANO
Kuin viluaan valittaen kitisi ja parkui pakkasen hauraaksi purema lumi jalaksen alla, kun nimismies poliisin kera ajoi muutamalle syrjäkylälle, jossa hänellä oli eräs virka-asia valvottavana. Metsätaipalia, kannistoisia niittyjä ja talojen takapihoja ja riihensolia koukertelevat talviset ajotiet kestivät ajaa koluutella koko vaisun aamupäivän. Pakkasen pistelevää tungettelua oli nimismies paennut avaran turkkinsa poimuihin ja istui siellä liikkumatonna ja melkein näkymättömissä, poliisin hoitaessa ohjia.
Nimismies mietti matkansa tarkoitusta, joka oli hyvin omituista laatua ja hänelle kokonaan uutta. Hänen tuli nimittäin valvoa erään viime syyskäräjillä tuomitun rangaistuksen toimeenpanoa. Rangaistavana oli kymmenvuotias poika, jolle isän tuli kruununmiehen läsnäollessa antaa ruumiillista kuria rangaistukseksi siitä, että poika oli tapaturmassa ampunut nuoremman sisarensa. Lapset olivat kerran vanhempain ollessa poissa kotoa ruvenneet leikkimään metsästystä, jolloin yksi pojista ahdisti seinältä ottamallaan isän pyssyllä jänistä näyttelevää siskoaan. Pyssy oli täydessä latingissa, se laukesi ja kuula sattui siskon toisen silmän alle, josta kuolema seurasi tuossa tuokiossa. Vanhemmat kuvittelivat säikähtyneessä mielessään mitä hirveimpiä seurauksia esivallan puolelta ja koettivat salata tapahtuman. Naapureille kerrottiin tytön metsässä langenneen, jolloin kuivettuneen oksan sakara oli tunkeutunut silmän alle ja aiheuttanut äkkikuoleman. Mutta naapurit olivat saaneet vihiä asiasta ja kun tyttösen ruumis oli jo tuotu hautausmaalle ruumishuoneeseen, ehti huhu kruununmiesten korville. Tutkimus pantiin toimeen ja huhu osoittausi todeksi. Vanhemmat pantiin lujille ja itkien ja vaikerrellen tunnustivat he asian oikean laidan. Isä haastettiin sitten käräjiin ja tuomittiin, "lieventäväin asianhaarain vallitessa", antamaan kruununmiehen läsnäollessa piiskoja pojalleen "varomattomasta ampuma-aseen käsittelystä, josta kuolema oli seurauksena", sillä "ihmishenki on siksi kallis, ettei sen hävittäminen saa tapahtua ilman rangaistusta", kuten yksi lautamiehistä istunnon väliajalla selitti uteliaalle käräjäyleisölle. —
Taivalta kesti yhä ja turtunein jäsenin istui nimismies reenperässä sekä mietti miten hän mukavimmin suoriutuisi vastenmielisestä toimestaan. Jättääkö kaikki pelkkään talossa käyntiin vai vaatiako todellakin isä hänen läsnäollessaan poikaansa piiskaamaan? Kovin se tuntui joutavalta ja samalla hiukan hullunkuriselta.
Hän kurkotti päänsä esille huuroittuneen kauluksen sisältä ja alkoi jutella asiasta poliisin kanssa. Mutta poliisi piti asiaa hyvin luonnollisena eikä ollut sen suorituksesta ollenkaan huolissaan. Pojan oli oikeus tuominnut piiskattavaksi, siis se oli piiskattava. Sehän oli selvää, Mielelläänkinhän isä sen tekee, kun kerta niin vähällä koko jutusta pääsee. Sillä aikaa kuin he lämmittelevät ja tupakoivat, suorittaa isä koko jutun ja niin on tuomio täytetty.
Kun poliisi otti asian näin luonnollisesti, keventyi nimismies kokonaan ja muista asioista puhellessa kului lopputaival.