"Mies siellä näytti liikkuvan", vastasi Kristiina tuskin kuuluvasti.
"No hätäkös sitten", ilostui Nilla, "vaan minä kun pelkäsin jo pahempaa. Välistä on sattunut, että katsojaa kohti on kujaa pitkin tullut ruumiskirstu, mestauskirves tai verinen veitsi. Niin, niin, miespä kovinkin, johan minä näin sen kämmenestäsikin. Mutta näitkös kruunua?"
"En minä sellaista erottanut."
"Taisit hyökätä kesken pois. Olisi pitänyt antaa sen tulla lähemmäs, että olisi kasvotkin nähnyt. Niin minä tein ja painoin Hartikan näön tarkasti mieleeni."
Pelosta väristen kulutti Kristiina vuoden pisintä ja peloittavinta yötä, kyyröttäen rauhallisesti kuorsaavan Nilla-muorin selän takana. Joka kerta kun tuuli uuninpiipussa kuuluvammin vihelsi, teki hän ristinmerkin ja alkoi hiljaa supattaa "Ave Marian" alkusanoja. Vasta aamuyöstä hän nukahti sekavaan uneen.
Kristiina-neidin joulu-uni.
Luusin päivä meni menojaan ja tuli jouluaatto. Linnassa tehtiin viimeisiä jouluvalmistuksia. Kaikki arkisemmat työt oli lakkautettu jo viikkoa ennen ja etenkin varottiin ryhtymästä töihin, jotka vaativat ympyrän muotoista liikettä, sillä muutoin uhkasivat alkavan vuoden varrella kaikenlaiset onnettomuudet, varsinkin karjaa. Rukkeihin, jauhinkiviin, kairiin ja näveriin ei sopinut kajota joulurauhan aikana, jolloin itse aurinkokin oli levolla. Navettoihin ja talleihin oli varattu eläimille ruokaa koko juhla-ajaksi ja aattona asetettiin elukkain eteen niin runsaasti rehua ja vettä, että ne yksinään tulivat toimeen yli joulu-yön ja joulupäivän. Samalla hierottiin elukoiden hampaita suoloilla, seiniin kätkettiin teräspaloja ja ovien päälle vedettiin tervalla ristinmerkit. Joulu-yönä oli vaarallista mennä navettaan, talliin tai yleensä ulkohuoneisiin, sillä siellä pitivät silloin komentoa, toimittivat siivouksia y.m. kaikenlaiset näkymättömät olennot, tontut ja männinkäiset. Moni oli sellaisesta uhkarohkeudesta tullut ulosviskatuksi tai järkensä menettänyt. Keskiyön aikana, Vapahtajan pyhänä synnyinhetkenä, saivat eläimet ihmisjärjen ja puhelahjan sekä haastelivat keskenään hebreankielellä. Mutta tuon ihmeen näkeminen ja kuuleminen oli ihmissilmältä kielletty.
Tällaiset joulujuhlaan liittyvät seikat olivat omiaan valtaamaan Kristiinan lapsellisen mielikuvituksen omituisella jännityksellä. Liikkuen kuin kuumeessa oli hän kaikkialla mukana tekemässä viimeisiä jouluvalmistuksia. Oltuaan auttamassa äitiä joulupöydän kattamisessa, juoksi hän läävään, jota paraillaan savustettiin ruudilla ja tulikivellä pahojen olentojen karkottamiseksi. Hän silitteli lehmiä, jotka ensi yönä saisivat puhekyvyn, sirotti kanoille suurimoita ja oli apuna kannettaessa lehmien eteen niiden joulukestitystä, suuria kaura-annoksia. Mutta ennenkuin navetasta selviydyttiin, juoksi hän jälleen sisälle, aliseen linnantupaan, joka tavallisesti oli voudin ja hänen perheensä asuntona, mutta jossa nyt joulunpyhien aikana oli koko linnan väestö majaileva ja elävä yhtenä perheenä, ilman mitään säätyerotusta. Voutituvan päällä oleva ritarisali, missä linnanherra, jona nykyään oli Turun piispa, Konrad Bitz, sekä muut ylhäiset herrat linnassa vieraillessaan majailivat, sai jäädä autioksi. Tupa oli juuri savustettu ja rengit kantoivat sisälle olkilyhteitä, jotka hajotettiin lattialle, niin että siihen syntyi parin korttelin vahvuinen kerros. Pitkin perä- ja toista sivuseinää juoksivat pitkät pöydät, joiden ääressä kaikki linnan asukkaat sopivat aterioimaan. Joululeivät ja kinkut, joihin kaikkiin oli voilla tehty ristinmerkit, olivat jo paikoillaan, samoin suuret, puiset voilautaset ja tinaiset olutkannut. Keittiötuvan pesässä hautui valmiina suuri puurokattila ja kaalipata.
Linnan valleille oli seivästen nenään pistetty ruislyhteitä, joiden keskellä pelmastivat hottiset ja talitiaiset. Ilma oli sees ja pakkanen näytti olevan kiihtymässä. Savut kohosivat piipuista suorina patsaina ja määrättyyn korkeuteen tultuaan hajosivat hiljalleen likaisen harmaaksi pilveksi. Ylhäällä tornin katolla narskuivat vartian askeleet ja alhaalla narisivat ja paukkuivat paksut honka-ovet, joissa kiiruusti riennettiin edestakaisin.
Alkoi hämärtää. Silloin kuului tornin katolta kolme pitkää torventörähdystä. Sitä käytettiin linnassa Maarian-soiton sijasta ja oli se merkkinä niin linnalaisille kuin kyläläisillekin, että joulujuhlan tuli alkaa. Kaikki riensivät linnan avaraan saunaan ja sillä aikaa seisoivat asuinsuojat tyhjinä. Viimeiseksi viipyi saunassa Nilla-muori, joka lähtiessään löi ankaran löylyn ja jätti oven hiukan raolleen, että vainajain henget, linnan entiset asukkaat, pääsisivät myöskin osallisiksi joulukylvystä.