Puhtaihin pukeutuneina kokoontuivat kaikki voutitupaan. Nyt kannettiin sisään joulupuu, kokonainen hongantyvi, joka semmoisenaan työnnettiin avaraan uuniin. Vierille pantiin tervashalkoja ja iloinen jouluvalkea alkoi räiskyä, valaisten koko ovipuolen tupaa. Muun osan tuvasta valaisivat taas kolmihaaraiset joulukynttilät, joita oli asetettu pitkin pöytiä ja jotka myöskin nyt sytytettiin. Istuttiin valmiiksi katettujen ruokapöytien ääreen ja esiin kannettiin höyryävät kinkut, kaaliastiat ja suuret, puusta sorvatut puurovadit, joiden keskessä oli erikoinen, kiintonainen voiastia. Ylinnä perimmäisen pöydän päässä istui vouti, ritari Abraham, puettuna mustaan, avarahihaiseen samettijakkuun, rinnallaan kultaiset ritariketjut ja pitkät, olkapäille ulottuvat hiukset saunan jäleltä vielä kiiltäen. Hänen rinnallaan istui kappalainen, kalottipäinen isä Kanutus. Sitten seurasivat järjestyksessä alemmat päälliköt, pyssy-, jousi- ja keihäsmiehet sekä alinna hevosrengit. Toisessa pöydässä aterioivat naiset.
Kristiinan äiti kantoi miehensä eteen joulukarjun ja teki sen pintaan liidulla ristinmerkin. Se oli toista kyynärää pitkä, karjun muotoon leivottu leipä — muisto varhaisemmalta ajalta, jolloin oikea, kokonaisena paistettu karju kannettiin joulupöytään. Tähän leipäkarjuun ei kukaan kajonnut, vaan sai se koskematonna maata pöydällä yli joulunpyhien, jonka jälkeen se vietiin ruokapuotiin. Vasta keväällä otettiin se kuivuneena esille ja jaettiin kylvöä tekeville miehille ja hevosille sekä murennettiin siemenjyvien sekaan runsaan sadon saamiseksi.
Kun karju oli paikoillaan, kantoi linnanrouva yhden naispalvelijan avustamana esiin suuren korin, josta hän jakoi itsekullekin joulukakun. Ne olivat puoleksi ruis-, puoleksi vehnäjauhoista leivottuja, ympyrän, ristin, tontun, sian muotoisia leivoksia.
"Saapas nähdä, saammeko tänä jouluna kuninkaan vai kuningattaren", virkkoi vouti.
Yhteen joulukakuista oli leivottu pieni kahdeksannesaurtuan raha, ja kenelle se osui, hänestä tuli joulun kuningas. Kukin oli kiintynyt syönninpuuhaan. Veitset, puu-, sarvi- ja tinalusikat klikkasivat. Honkavalkean loimu valaisi iloisesti matalata tupaa, sen jykeitä kattopalkkeja, joskus kalkilla siveltyjä, mutta jo harmaantuneita seiniä, tukevia tammipuisia kirstuja, seinälavitsoita ja syviä ikkunakomeroita, joiden perällä kuulsivat pienet, huurtuneet sarviruudut.
"Täällä on!" huudahti Kristiina, etsi suustaan pienen hopearahan ja piti sitä korkealla kaikkein nähtävänä.
"Onnea kuningattarelle!" huusivat kaikki iloisesti.
Kristiina punastui samalla korviaan myöten ja vilkaisi hätäisesti Nillaan, joka nyökäytti hänelle salaperäisen näköisenä päätään, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "tiesinhän minä sen!" Mutta Kristiina nousi pöydästä ja teki vanhan tavan mukaan liidulla ristin seinään. Sen piti tuottaa onnea koko huoneen väelle.
Jatkettiin syöntiä. Joulupöydästä ei kukaan kiirehtinyt nousemaan, sillä joka ensimäisenä jätti pöydän, hän oli myöskin ensimäisenä joukosta kuoleva. Vanha Olavi, torninvartia, joka oli Luusin aattona pihalla puhutellut Kristiinaa, oli linnan vanhin asukas, palvellut Raaseporissa jo Eerikki Pommerilaisen aikana. Tyhjennettyään kannullisen väkevää jouluolutta, kävi hän puheliaaksi ja alkoi kertoilla vanhoja juttuja, jotka tosin olivat jo entuudesta useimmille tuttuja, mutta joita linnan yksitoikkoisessa elämässä silti saattoi yhä uudestaankin kuunnella.
"Ei tuota enää joulun aikanakaan tapahdu kummempia niinkuin vielä minun nuorena ollessani", alkoi hän kerskaten. "Muistaneeko tuo Nilla-muori sitä kerrallista joulunaatto-iltaa, kun istuttiin näin illallispöydässä ja yhtäkkiä kuuluu tuolta pihalta, ikkunan takaa, niin kimeä rääkäisy, aivankuin paholainen olisi juuri sielun joltakin riistänyt. Lusikka putosi voudiltakin kädestä ja kalpeaksi meni jokaisen nenänpää. Kun siinä sitten pahimmasta tuperruksesta oli toinnuttu, siunailtu ja ristinmerkkejä tehty, niin huomataankin, että yksi karjapiioista — Pirkopa sen tyttöretukan nimi taisi olla — onkin pöydästä pois. Lähdetään siitä sitten vähitellen miehissä pihalle katsomaan, edellä vouti kolmihaarainen kynttilä kädessä. Ja siellä makaakin tyttö kinoksessa ikkunan alla valkeana kuin Räävelin palttina. Kannettiin siitä tyttö tupaan, kuumennettiin jalkapohjia, iskettiin suonta ja annettiin kuuman oluen seassa yölepakon maksaa ja niin saatiin virkoamaan."