"No mikä hänet sinne kinokseen lennätti?" kysyi joku, joka ei tarinaa ennestään tuntenut.
"Itse oli kenenkään huomaamatta pujahtanut katsomaan, kuka linnanväestä ensi vuonna kuolee. Niinhän sitä sanotaan, että joka vuoden varrella kuolee, se istuu ilman päätä joulupöydässä, nimittäin kun katsotaan ulkopuolelta ikkunan läpi tupaan."
"Mitähän se tyttö sitten mahtoi nähdä, kun niin pahakseen otti?"
"Kun hän tointui sen verran, että saattoi puhua, niin alkoi hän täyttä kurkkua itkeä ja kertoi nähneensä päättömänä oman isänsä, joka palveli jousimiehenä linnassa. Isä otti sen niin pahakseen, että joi kolmessa päivässä itsensä kuoliaaksi. Tyttö taas sai kaatumataudin ja kuoli hänkin ennen kevättä. Sen koommin ei Raaseporissa kukaan ole uskaltanut mennä jouluiltana ikkunan takaa kurkistelemaan."
Jokaisen valtasi kaamea mieliala ja äkeinä tyhjentelivät miehet olutkannujaan. Mutta vanha Olavi oli päässyt mieliaiheeseensa, pöyristyttävien juttujen kertomiseen, ja hän jatkoi:
"Mutta oli se sekin tapaus, mikä sattui vanhan Reetan [Tarkottaa kuningatar Margaretaa.] aikana Lehtisaaren Kala-Jannelle. Hän ei perustanut mitään siitä, ettei jouluna saa kotoa liikkua, vaan lähti, kun oli omat oluensa loppuun juonut, Ruissaaren taloihin juominkia jatkamaan. Kun hän sitten jouluiltana kuutamossa souti takaisin omalle saarelleen, huomaakin hän yhtäkkiä, että peräsimessä istuu mies, jolla on käsivarren pituinen, vasemmalle väärä nenä, sarvet päässä ja rinnan kohdalla niin suuri reikä, että kuu paistoi siitä läpi. Janne typertyy niin että pudottaa airot käsistään, mutta silloin alkaa paholainen röhkiä ja roiskuttaa hännällään vettä Jannen päälle. Välistä se oli nauraa hörähtänyt, niin että suusta ja sieraimista säkeneet pölähtivät. Sillä tavoin soudattaa se Jannella muutamaan autioon poukamaan, viheltää siellä kerran kouraansa ja kallion takaa karkaa rannalle kokonainen joukko toisia paholaisia. Ne piirittävät Jannen ja vaativat, että hänen on joko seurattava heidän mukanaan nyt heti helvettiin tai annettava heille yksi jäsenistään. Ja niin se lopuksi päättyi, että Jannen täytyi omalla kirveellään katkasta vasen kätensä ja antaa paholaisille. — Minua ei silloin vielä maailmassa ollut, mutta poikasena ollessani näin omin silmin Jannen ja sen, ettei hänellä vasenta kättä ollut."
Vouti rypisti kulmiaan, mutta isä Kanutus sai Olavin kertomuksesta aiheen pitää pienen siveyssaarnan joulunpyhien oikeasta ja Jumalalle otollisesta viettämisestä.
Kaikki olivat lakanneet jo syömästä. Silloin tarttui vouti edessään olevaan vanhaan juomasarveen, joka oli täynnä vaahtoavaa olutta, ja nyt alkoi joulumaljan juonti. Vouti itse otti ensin vahvan siemauksen sarvesta ja lausui: "Iloista joulua, rauhaa ja terveyttä ja kaikkea hyvää!" sekä ojensi sen jälkeen sarven kappalaiselle. Mutta itse nousi hän pöydästä ja meni keskelle tupaa, jossa lakeen kiinnitetystä nuorasta riippui pieni puunuija. Sen heitti hän liikkeelle, niin että se kiersi hänen päänsä ympäri. Sen jälkeen palasi hän paikalleen pöydässä ja nyt uudisti kappalainen samat temput, minkä jälkeen tuli kolmannen vuoro pöydässä j.n.e. Mutta jonka päätä nuija sattui kolhasemaan, hänen täytyi uudelleen juoda joulusarvesta ja toistaa sama temppu siksi kuin nuija kiersi pään ilman koskematta. Pöydässä istujat seurasivat jännityksellä toimitusta ja ilmaisivat äänekkäästi, milloin nuija sattui jonkun päätä hipaisemaan. Se oli muutoin useimmille miehistä mieluinen vahinko ja saattoikin huomata, että moni heistä tahallaan heitti nuijan sillä tavoin liikkeeseen, että sen välttämättä täytyi sattua heittäjän päähän. Niin jatkui iloisen melun ohella joulumaljan juontia, kunnes viimeinen karjapiika naisten pöydän alapäässä oli osansa suorittanut. Silloin luki isä Kanutus pöytärukouksen ja kaikki ehättivät nousemaan yhtaikaa pöydästä.
Ruokia ei korjattu pöydiltä, vaan saivat ne siinä olla koko joulunpyhien ajan. Pesään lisättiin puita ja useimmat asettuivat tulen loisteeseen jouluoljille tarinoimaan. Olavi-ukko, jonka kieli jo tuntuvasti sammalsi, kertoi juttuja niiltä ajoin, jolloin Raasepori oli merirosvojen hallussa ja jolloin suuren tornin alla olevassa kuopassa elätettiin sylen pituisia käärmeitä, joiden joukkoon rosvot viskasivat vankinsa. Nuoriväki ennusteli alkavan vuoden vaiheita. Toiset tiputtivat kynttilästä sulanutta talia vesikulhoon ja arvailivat tulevia tapahtumia hyytyneen rasvan kuvioista. Toiset heittelivät jalkineitaan olkansa yli ja päättelivät siitä, oliko kengänkärki oveen vai tuvan perälle päin, tulivatko he vielä ensi vuoden olemaan linnassa vaiko muuttamaan muualle. Mutta vouti kiipesi jakkaralle ja teki liitupalalla kattovuolen kylkeen kaksitoista ympyrää. Niihin oli seuraavina kahtenatoista joulupäivänä merkittävä kunkin päivän sää. Selkeänä ja tyynenä päivänä jätettiin ympyrä tyhjäksi, mutta pilvinen tai myrskyinen päivä merkittiin erilaisilla ympyrän sisään tehdyillä piiruilla. Ympyrät vastasivat vuoden kahtatoista kuukautta ja niistä saattoi ennakolta nähdä kunkin kuukauden yleisen säätilan.
Mutta joulupuu pesässä alkoi hiiltyä ja luhistua kokoon. Silloin komensi vouti väkensä levolle, sillä puolenyön aikana oli noustava jouluyö-messuun, kunnioittamaan Vapahtajan synnyinhetkeä. Olille levitettiin nahkasia ja ryijyjä, kynttilät sammutettiin ja kaikki asettuivat pitkissä riveissä levolle kuin saman perheen jäsenet. Suuri katossänky nurkassa seisoi tyhjänä, sillä voutikin vaimoineen ja tyttärineen nukkui yhteisillä jouluoljilla. Pyhänä jouluyönä tuli ihmisten tuntea toisensa saman perheen jäseniksi.