Iloisesti naurahtaen heitti Olga hyvästi ja lähti astumaan keskikaupungille päin. Mielihyvin seurasi Markus häntä silmillään. Tuon pienen ja kiinteän, somaan harmaaseen kävelypukuun verhotun vartalon liikkeissä sekä nopeassa käynnintahdissa ilmeni niin paljon lujaa luonnetta ja äidillistä huolekkuutta, jotka Markus oli aina Olgan seurassa vaistomaisesti pannut merkille.
Tultuaan seuraavaan kadunkulmaan pysähtyi Olga ja katsoi taakseen. Markus heitti hänelle intomielisen lentosuukon, mihin Olga vastasi hansikastaan huiskuttamalla, kadoten jo seuraavassa tuokiossa väkijoukkoon.
19.
Seppä Tuomista ei Markus ollut ensi tutustumisensa jälkeen ollenkaan tavannut. Toisena lakkopäivänä kohtasi hän hänet odottamatta.
Iltapuoleksi päivää oli Markuksen komppania komennettu vahtiin kenraalikuvernöörin palatsin luo. Mainitun talon kummallekin Esplanaadin puoleiselle kulmalle oli poikki kadun asetettu kaksinkertainen vartioketju. Liike oli siltä kohtaa katua siis kokonaan katkaistu ja kansalliskaartilaiset osoittivat kulkijoita kiertämään Kappeliesplanaadin kautta. Näistä vartioista oli puolet työväestön muodostamasta kansalliskaartista, joka käytti merkkinään punaista sidettä käsivarressa ja jonka pääkortteeri sekä ylin päällystö olivat ensimmäisellä poliisiasemalla.
Näiden työväenkaartilaisten joukossa oli Tuominenkin. Hän teki iloisen, miltei innostuneen vaikutuksen.
— Suuria asioita on ehtinyt tapahtua sitten kun viimeksi tavattiin, lausui Markus tervehdittyään.
— Niin on ja vielä suurempia on tulossa, vastasi Tuominen. — Valta on nyt kokonaan meillä.
Tämän viimemainitun sanoi hän tuttavallisesti, aivankuin kysymys olisi ollut yksinomaan heistä kahdesta. Markus hymähti siihen sekä joutui samalla aprikoimaan, kuinka hänen oman sosialisminsa laita pohjaltaan olikaan, sillä tämän nykyisen tilanteen oli hän ottanut hieman toisin, nimittäin kokonaan suurisänmaalliselta kannalta sekä sivuuttaen kaikki luokkanäkökohdat.
— Teillä niitä on sattunut onnellisia perhetapauksia sitten viime näkemän, muutti hän keskustelun aihetta.