— Aamulla lähtiessä en voinut syödä ja nyt minulla on nälkä kuin metsärosvolla. Mutta eihän täällä saa mistään ruokaa.
— Vaan jospa minä lähden hankkimaan sinulle voileipiä? ehdotti Olga.
Markus suostui tähän muitta mutkitta ja Olga lähti heti matkaan. Kuinka kauan hän viipyi poissa, sitä ei Markus voinut arvioida, sillä koko ajan käveli hän toverinsa rinnalla omiin ajatuksiinsa vaipuneena sekä vastaamatta juuri mitään tämän kysymyksiin. Siitä kun Olga lähti, tuntui hänestä kuluneen vain monias silmänräpäys siihen, kun hän jälleen ilmestyi heidän kohdalleen katukäytävälle, kainalossaan pieni paketti. Siitä löytyi siistejä ja maukkaita voileipiä, jotka Markus tasasi toverinsa kanssa.
Kädessään nopeasti häipyvä voileipä katsoi Markus hymyilevin silmin
Olgaa.
— Sinun ensimmäinen emäntänäytteesi on arvosteltava korkeimmalla kiitoksella, ei hän voinut olla mielihyväänsä purkamatta.
— Sinua! mumisi Olga ja loi katseensa alas.
— Nyt minun on lähdettävä Hilmaa paimentamaan, ilmoitti hän hetken kuluttua.
— Milloin minä saan tulla ensi kerran sinua tapaamaan? kysyi Markus, sillä yksin jäätyäni tulee minulle heti sinua ikävä.
— Milloin hyvänsä. Sinä olet aina tervetullut, ja Olga katsoi häntä rohkeasti silmiin.
— Elä katso minua noin tahi minun on vaikea pysyä tässä alallani!