Kun Markus seuraavana aamuna palasi asuntoonsa, ryhtyi hän heti riisuutumaan, pannakseen levolle. Päästyään vuoteeseen ja saatuaan itselleen mukavan nukkuma-asennon, lausui hän itselleen:
— Tästä minä en liiku, vaikka koko maailma menisi nurin, ennenkuin olen tarpeekseni levännyt ja ennenkuin tämä sekamelska on jälleen selvinnyt säännöllisiin muotoihin!
Koko yön oli hän viettänyt ylioppilastalolla mitä ristiriitaisimmassa mielentilassa.
Kun hän eilen tuon asuntonsa eteisessä sattuneen tragikoomillisen kohtauksen jälkeen oli lähtenyt ulos, oli häntä vastaan pääpostikonttorin kohdalla astellut Veli, kasvoillaan synkän vakava ilme. Ollen omiin ajatuksiinsa vaipuneena ei Veli ollut väen vilinässä huomannut häntä, vaan jatkanut matkaansa. Markus oli heti arvannut Veljen olleen menossa häntä tapaamaan, mutta aamullisen loukkauksen muistaen oli hän kylmentyneenä vetäytynyt kuoreensa sekä toveriaan pysäyttämättä kulkenut omaan suuntaansa.
Tultuaan ylioppilastalolle oli hän istahtanut entiselle paikalleen korttipöytään sekä kuulumisista piittaamatta ryhtynyt pelaamaan. Jonkun ajan kuluttua oli, aivan kuten aamupäivälläkin, pöydän ääreen ilmestynyt Velikin. Markus oli arvannut, että Veli oli häntä asunnostaan löytämättä tullut tänne häntä tapaamaan, saadakseen jollakin tavoin sovitetuksi aamullisen kohtauksen. Mutta huolimatta olla häntä näkevinään, oli hän itsepintaisesti tähystellyt kortteihinsa. Yhtä itsepintaisesti oli Velikin istunut pöydän ääressä, ottamatta kuitenkaan osaa peliin ja vaihettaen silloin tällöin jonkun sanan toisten kanssa.
Ilmassa risteileviin huhuihin nähden oli Markus edelleenkin pysytellyt järkähtämätönnä, kunnes illan tullen eräs sellainen oli vihdoinkin saanut hänet turtumuksestaan temmatuksi. Talolle kerääntyneiden siivisten kesken oli näet kaamean vakavana alkanut kierrellä huhu, että punakaartilaiset ovat ensi yön kuluessa päättäneet hyökätä ylioppilastalolle sekä anastaa sen haltuunsa. Huhu oli saanut yhä uskottavampia lisäpiirteitä ja nostattanut kaikki talolle kokoontuneet ylioppilaat jalkeilleen. Oli päätetty ryhtyä puolustamaan taloa, ulko-ovelle oli asetettu vartijoita, jotka ainoastaan tunnussanalla laskivat väkeä sisälle ja joukko pisimpiä miehiä oli lähtenyt jostakin vissistä paikasta kaupungilta hakemaan kiväärejä, mitkä heidän oli päällystakkinsa alla kuljetettava talolle.
Tämä kaikki oli saattanut Markuksen omituisen ristiriidan valtaan. Hänen mieleensä oli yhtäkkiä muistunut se Työmiehen artikkeli, jonka hän oli kirjoittanut tutustumisensa johdosta Olgaan ja jossa hän oli erikoisesti viittaillut ylioppilaihin työläisnaisten viettelijöinä. Sen johdosta oli hänen eteensä asettunut vaativana kysymys, eikö hän osaltaan ollut tuntuvassa määrin herättänyt sitä katkeruutta, joka työmiehissä vallitsi ylioppilaita kohtaan ja joka ensi yönä uhkasi purkautua väkivaltaisuuksiin. Tehdessään siten tiliä itsensä kanssa, oli hän myöntänyt itsensä syylliseksi, sekä päättänyt sovittaa rikoksensa taistelemalla ylioppilasten riveissä ja puolustamalla viimeiseen saakka heidän omaa taloaan. Tähän valintaan olivat häntä pakottaneet jo pelkät tunnesyytkin, sillä olivathan toisella puolen olleet kysymyksessä omat toverit, kun taas toisella puolen oli vihan kiihdyttämä lauma, josta häämötti ainoastaan sellaisia vähemmän miellyttäviä muotoja kuin sen hänen asuntonsa eteisessä esiintyneen punakravattisen työläiskeikarin.
Tehdessään valintansa oli Markus kaikesta huolimatta tuntenut asemansa traagiseksi. Se oli pakottanut hänet vihdoinkin lähenemään Veljeä, saadakseen vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia hetken tilanteesta. Mutta Veli oli heittäytynytkin kylmäksi koko huhuun ja vielä enemmän taisteluvalmistuksiin nähden. Hän oli ivannut kiväärinhakijoita ja sanonut koko hommaa kagaali-lapsellisuudeksi. Markus oli ollut vähällä uudelleen loukkaantua, mutta se kaamean juhlallinen mieliala, mihin hän oli ehtinyt jo virittyä, oli saanut hänet suhtautumaan toverinsa ivaan ikäänkuin joltakin korkeammalta tasolta.
Kun sitten illan kuluessa eräs puolustuksen johtomiehistä oli yläravintolassa kuuluvasti julistanut, että niiden siivisten, jotka eivät voineet jäädä taloa puolustamaan, oli poistuttava, tarttui Veljeenkin hetken romanttinen mieliala. Markus oli nähnyt hänen muuttuneesta kasvonilmeestään, että hänen mielikuvituksensa oli, kuten kaikkien muidenkin, alkanut askarrella yöllisessä taistelussa, jolloin ulkona kaikuvat hyökkääjäin raivoisat huudot ja talon akkunoista kajahtelevat kiväärinlaukaukset, valaisten aina hetkeksi säkkipimeätä ympäristöä. Kaikki olivat varmaankin syvimmässä mielessään tunteneet, että tämä sittenkin oli vain hieman lapsekasta näyttelemistä, mutta asia oli nyt kerta kaikkiaan otettu niin vakavasti ja juhlallisesti, että hetken tunnelma oli saanut jokaisen lumoihinsa.
Kun Veli kehotusta noudattaen oli varustautunut poistumaan, oli hän lähtiessään pyytänyt Markustakin mukaan sekä tehnyt sen sillä sävyllä kuin olisi hän peljännyt toverinsa henkeä. Markus oli juhlallisesti kieltäytynyt, tuntien samalla sydämestään haihtuvan kaiken närän toveriaan kohtaan, varsinkin nähdessään sen paljon puhuvan jäähyväiskatseen, jonka tämä poistuessaan oli häneen heittänyt.