Sisarukset olivat pelkkää riemua ja päivänpaistetta. Samoin olivat kaikki ihmiset, joita Markus hetkistä myöhemmin kadulle tullessaan tapasi. Ilmassa oli samanlainen tuntu kuin ensimmäisen lakkopäivän aamuna, se vain eroa, että silloinen odotuksen jännitys oli nyt poissa ja sen sijalla huojennuksen riemu sekä varmuuden tunto.
Senaatintori oli juhlavalaistu ja iloisesti soristen liikkuivat ihmiset kaduilla, juhlien vapauden päivää. Aikeissa mennä Olgaa tapaamaan päättikin Markus Aleksanterilla kävellessään poiketa erääseen keskikaupungin kahvilaan, jossa hänen osakuntatoverinsa tapasivat kohdata toisiaan. Sillä häntä halutti ennen Olgan luo menoaan heittäytyä hetkeksi yleiseen riemun surinaan sekä imeä itsensä täyteen päivän juhlatunnelmaa.
23.
Avara kahvilahuone oli kirkkaasti valaistu ja kaikki pöydät olivat vieraita täynnä. Jokaisen kasvoilta hohti ilo ja keskustelun aiheena oli kaikkialla Suomen tulevaisuus, joka hitaimpienkin arki-ihmisten mielessä kangasti tällä hetkellä ruusun karvaisessa valossa. Toiset innostuivat ottamaan asian aivankuin Suomi olisi ollut jo itsenäinen valtio. Suoden mielikuvitukselleen täyden vapauden pohtivat he kuinka se ja se asia oli tästä puolin järjestettävä, oliko sotalaitos palautettava entisessä muodossaan vai asetettava kansallinen miliisi jne.
Erään pikku pöydän ääressä näki Markus Jussi Paavolaisen, jota hän ei ollut pitempään aikaan tavannut. Jussin pyöreät kasvot olivat pelkkää hymyä. Markus pudisti lämpimästi hänen kättään sekä istahti hänen seuraansa.
— Sinun kasvosi loistavat ja hymyilevät kuin täysikuu vuoden hedelmällisimpänä aikana, virkkoi hän aluksi.
— Eikö ole syytäkin niiden loistaa? vastasi Jussi.
— Onpa kylläkin.
— Ilmakin tuntuu nyt keveämmältä hengittää, kun kaikenlaiset kiipijät, urkkijat ja ilmiantajat ovat hävinneet takaisin maanalaisiin koloihinsa.
— Ja me saamme uudenaikaisen eduskuntalaitoksen. Kaiketikin ykskamarisen?