— Ehkä minä saan tulla saattamaan, niin ette joudu alttiiksi samanlaiselle tunkeilulle kuin silloin vanhan kirkon puistossa?
Tarjous otettiin vastaan ujolla mielihyvällä.
Kun Olga oli valmiina lähtemään, katsahti hän kysyvästi sisareensa, joka sanoi jäävänsä illallista laittamaan, samalla kuin hänen ruskeissa silmissään vilkkui taas jotakin vallatonta.
He lähtivät siis kahden kävelemään keskikaupunkia kohti. Puhelua oli vaikea saada käyntiin ja Markusta vaivasi tuntiessaan, kuinka ujona ja jännittyneenä Olga hänen rinnallaan käveli. Mutta toiselta puolen tuo ujous häntä miellyttikin ja puhui jossakin suhteessa tytön puolesta. Itsensä hän tunsi taas, jolleikaan juuri hajamieliseksi, niin ykskaikkiseksi ja ympärillään virtaavasta elämästä irrallaan olevaksi. Hän katseli ikäänkuin syrjästä itseään ja ihmetteli, miksi hän siinä syysillan hämärässä kävelee tuon oudon tytön rinnalla. Heidän tutustumisessaan oli ollut jotakin romanttista, jos kohtakin vähemmän kaunista, ja kaikki romanttinen häntä aina veti puoleensa. Mutta nyt sitä ei enää ollut, vaan kaikki tämä oli mitä tavallisinta ja jokapäiväisintä.
Herättääkseen itsessään jotakin mielenkiintoa ja päästäkseen johonkin tarttumaan, tarkasteli hän syrjästä salavihkaa rinnallaan kävelevää tyttöä. Hänen olemuksessaan ei ollut mitään kiehtovaa kauneutta, mutta sen sijaan jotakin lujaa ja äidillisen vakavaa, huolekasta ja siveellistä kuten tavallisesti nuoressa naisessa, joka varhain on saanut tutustua elämän ankaruuteen. Markuksen rinnassa tulvahti taas lämmin myötätunnon puuska ja saadakseen keskustelun käyntiin, tiedusteli hän, oliko heillä usein tilaisuutta käydä teatterissa.
— Kyllä me toisinaan käymme työväentalolla ja joskus olemme olleet
Kansallisteatterissakin, vastasi Olga.
— Saanko minä joskus hankkia teille piletit ja tulla kanssanne teatteriin?
Olga katsahti häneen kuin epäillen ja antoi sitten ujon ja kiitollisen myönnytyksen. Tarjous teki hänet silminnähtävästi onnelliseksi, sillä yhtäkkiä pääsi hän kuin jostakin vapautumaan ja alkoi vilkkaasti jutella näytöksestä, jota hän viimeksi oli ollut työväentalolla katsomassa.
Markus tunsi mielensä yhä enemmän lämpenevän. Hänestä oli melkein liikuttavaa, että niin pienellä asialla saattoi tehdä toisen onnelliseksi.
Liike, johon Olgan tuli työnsä viedä, oli Sentraali-pasaasissa ja Markus jäi Aleksanderinkadulle odottamaan, saattaakseen hänet takaisin kotiin. Kun hän käveli siinä edestakaisin omissa ajatuksissaan, havahtui hän epämieluisesti jonkun lyödessä häntä vankasti olkapäälle.