— Liepä mikä hyvänsä, mutta en minä vain jaksa uskoa hänen aikeistaan mitään hyvää.
Kääntääkseen hänen ajatuksensa pois tästä ikävästä asiasta lausui
Markus, kun Olga oli ehtinyt jonkun verran tyyntyä:
— Kuulehan nyt, minä olen päättänyt jo tänä iltana kirjoittaa veljelleni sekä pyytää häntä lähettämään kuulutuskirjani. Sen saavuttua toimitamme heti itsemme kuulutuksille Viipurissa sekä menemme itse perässä vihittäviksi siellä sinun äitisi luona. Onko sinulla mitään sitä vastaan?
— Sinä et siis enää tahdokaan sitä siviliavioliittoa? virkkoi Olga ja kietoi kätensä hänen kaulaansa.
— En, myönsi Markus ja hänestä tuntui tällä hetkellä miltei käsittämättömältä, että hän oli niin itsepäisesti saattanut kiivailla siviliavioliiton puolesta.
He viettivät yhdessä koko illan keskustellen ja neuvotellen niistä monista pikku asioista, jotka avioliittoa ja kotia perustettaessa tulevat kysymykseen, sekä unohtaen kokonaan ne päivän suuret tapahtumat, mitkä muiden mieliä pitivät vireessä.
24.
Oli kulunut muutamia viikkoja suurlakosta.
Seppä Tuominen istui eräänä aamuna hihasillaan keinutuolissa sekä käänteli kädessään eilisiltaista Työmiehen numeroa. Hänen vaimonsa kapaloitsi toista kaksospoikaa. Toinen oli vielä puolipaljaana korissa sängyn päällä sekä huusi täyttä kurkkua. Tuo taukoamaton, kimeä ja itsepintainen huuto hermostutti Tuomista, niin ettei hän saanut silmiään ja ajatuksiaan kiinnitetyksi mihinkään erikoiseen kohtaan sanomalehdessä, vaan levitteli ja taittoi sitä yhtä mittaa sekä käänteli sitä puolelle ja toiselle. Välistä silmäsi hän pikaisesti vaimoaan ja näki, että hänenkin hermostuneisuutensa nousi nousemistaan. Hän tunsi, että hänen velvollisuutensa olisi ollut mennä tyynnyttämään huutavaa poikaa, mutta hän oli ärtynyt sekä lapseen että vaimoonsa ja itseensä eikä liikahtanut paikaltaan. Tällä kertaa eivät vaimon kuihtuneet ja kalvistuneet piirteet herättäneet hänessä sääliä, vaan päin vastoin lisäsivät hänen ärtyneisyyttään. Hän jäi siis alalleen ja sytyttäen lyhyen ajan sisällä jo kolmannen ajuripaperossin veteli sitä kiihottuneesti, niin että laihat posket joka imaisulla painuivat syvälle kuopalle.
Hän ei ollut vieläkään onnistunut saamaan mitään vakinaista työpaikkaa. Kuinka hän yleensä oli perheineen päässyt näiden kuluneiden viikkojen yli, sitä hän tuskin itsekään selvästi käsitti. Puute oli tietysti kohonnut äärimmilleen. Kaikki mahdolliset apulähteet oli jo aikoja tyhjennetty ja nälkä irvisteli yhä uhkaavampana. Vuokra oli tietysti maksamatta ja talonomistaja oli jo uhannut karkottaa heidät huoneestaan, ellei sitä lähipäivinä suoritettaisi.