— Senkin sika! ärjäisi herrasmies ja jatkoi matkaansa sen enempää kohtauksesta välittämättä.

— H—tin herrat! karjui Virtanen ja päästyään hiukan tasapainoon lähti jotakin mielijohdetta seuraten kompuroimaan kadun yli, pakottaen ohi kiitävän ajurin hetkeksi pysäyttämään hevosensa sekä syytämään hänelle haukkumasanoja.

Ennenkuin hän ehti vastakkaiselle katukäytävälle, tarttui joku lujalla otteella hänen käsivarteensa sekä pysäytti hänet siihen paikkaan. Kääntyen pysäyttäjäänsä sekä avaten sameat silmänsä selkosen selälleen, näki Virtanen edessään poliisikonstaapelin, joka komensi häntä seuraamaan mukanaan.

Aivankuin tuo kiiltonappinen ja kaskipäinen järjestysvallan edustaja olisi sulkenut itseensä kaikki ne kiusat, jotka Virtasta olivat kohdanneet ja aivankuin hän olisi esiintynyt sen herraskaisuuden esikuvana, jota kohtaan häneen näinä kuluneina viikkoina oli imeytynyt katkera viha, sai konstaapelin äkillinen ilmestyminen ja luja kouraisu Virtasen raivon kuohahtamaan yli reunojensa. Mitä hänen aivoissaan vielä oli jäljellä selvän järjen kipinää, pimeni yhtäkkiä, kouristuksen tapaisella liikkeellä tempasi hän puukkonsa sekä mörähtäen: — s—nan lahtari! — iskien sen konstaapelin rintaan.

Konstaapeli hellitti otteensa, horjahti ja kaatui maahan. Virtanen jatkoi lonksavin polvin ja tylsänä matkaansa pitkin keskikatua. Hänen takanaan kuului huutoja ja ihmisiä riensi paikalle, mutta mistään piittaamatta ja olematta edes täysin selvillä siitä, mitä hän oli tehnyt, toikkarehti Virtanen kadulle, kunnes Länsi-Henrikillä paikalle rientäneet konstaapelit ympäröivät ja vangitsivat hänet.

26.

Oli touhinaa, ääntä ja kiirettä, kun "uutta Suomea" rakennettiin. Ennen kaikkea kuitenkin ääntä, sillä kaiken karvaisia kokouksia pidettiin yhtä mittaa ympäri maan ja joka päivä pantiin pystyyn uusia yhdistyksiä ja seuroja. Yhtäkkiä saavutettu rajaton sananvapaus vaikutti, että jokainen tahtoi saada ajatuksensa julkisuuteen ja äänensä kuuluville. Koko maa oli kuin suuri lastenkamari, jossa vanhoja huonekaluja kaadettiin kumoon, kiskottiin toisiaan tukasta, huudettiin, kiljuttiin ja piipitettiin mitä erilaisimmissa äänilajeissa.

Päätään pudistellen, neuvottomina ja huolestuneina seisoivat ne, jotka olivat kasvaneet kiinni vanhaan ja koeteltuun. Se mikä vielä eilen oli ollut kiellettyä ja pyhää, siihen saivat tänään kaikki käydä käsiksi, sillä lait ja tavat, jotka ennen olivat kieltäneet pyhyydenloukkauksen, olivat tänään voimattomina vaienneet. Viime aikojen suuret tapaukset olivat meuroneet perustuksiaan myöten Suomen kansan ja nostaneet pinnalle ennen aavistamatonta pohjasakkaa. Suomalaisen Matin leveät, hyvänsuovat ja rehelliset kasvot olivat yhtäkkiä vaihtaneet ilmettä: näkösälle oli tullut piirteitä, joita vielä eilen ei oltu uskottu olevan olemassakaan. Se karakteristiikka, jonka Runeberg, Topelius ym. sekä heidän aikanaan että ennen sitä olivat Suomen kansasta antaneet, oli yhtäkkiä mennyt nurin, niin että monet saivat ainaisen pelon ja epäluulon tuota vanhaa, hyvänahkaista Mattia kohtaan.

Mutta jos nämä viimemainitut vetäytyivät ylpeästi erilleen ja katsoivat pessimistisesti tai halveksuen sitä lastenkamaritouhua, jolta kaikki ensi katsauksella näytti, niin oli sentään paljon niitäkin, jotka pelkäämättä olivat laskeneet kätensä auraan ja hikipäässä tekivät todellista, positiivista työtä uuden Suomen rakentamiseksi. Vaikka toisaalta kaiken karvaisten radikaalien piipitys ja suunpieksäntä sekä toisaalta dynamiittisankarien, pakkoluovuttajain ja temppelinraastajain hurjuudet täyttivät ilman pauhinallaan, tehden toivottomaksi monen eilispäivien lapsen, oli näillä kuitenkin varma usko siihen, että vuosisataisesta levostaan järkytetyn suomalaisen Matin kasvonpiirteet selkiintyvät jälleen hyviksi ja ymmärrettäviksi — ja siinä uskossa he tekivät työtä tulevien aikojen varalle.

Sillä aikaa kuin muut täten rakensivat tai olivat rakentavinaan uutta Suomea, rakensi Markus kaikella kiiruulla ja tarmolla omaa kotia, ottaakseen sitten hänkin kodin ja perhe-elämän vankalta pohjalta osaa yhteiseen työhön.