Iltahämärässä pari päivää edellisessä luvussa mainittujen tapausten jälkeen asteli hän pitkin Tehtaankatua Neitsytpolulle päin, kainalossaan lähes kymmenen metrin mittainen kattolistan pätkä. Hän hymyili käydessään, sillä hänen mieleensä oli juuri juolahtanut muurahainen, joka raahaa pitkää kortta kekoonsa. Aivan samoin oli tällä kertaa hänenkin laitansa. Viikko sitten oli hän Neitsytpolun varrelta vuokrannut avaran, kaksiakkunaisen huoneen, joka piti verholla jaettaman kahtia. Siihen tarpeeseen oli hän juuri ostanut listan eräältä puuseppätehtaalta Hietalahden puolella.
Viime viikolla oli hän, vuokrakuukauden päättyessä, jättänyt vanhan asuntonsa Rauhankadulla ja menoja säästääkseen asettunut jo uuteen kotiinsa, jonne hän oli hankkinut välttämättömimmät huonekalut.
Saatuaan ovissa hankalasti kuljetettavan ostoksensa kunnialla perille, ryhtyi hän sitä heti kiinnittämään paikoilleen. Olgan piti myöhemmin illalla tuoda valmistamansa verho, jonka he sitten yhdessä kiinnittäisivät listaan. Sitä ennen oli Markuksen oltava vielä eräässä kokouksessa.
Sitten suurlakon oli hän antanut opintojensa levätä, pysyen samalla myös erillään kaikista yleisistä asioista. Tänään oli hän kuitenkin päättänyt mennä sosialistisen ylioppilasyhdistyksen kokoukseen. Sellainen yhdistys oli äskettäin perustettu ja pitänyt jo muutamia kokouksia. Markus ei ollut niissä ollut vielä mukana ja koko yhdistys oli herättänyt hänessä eräänlaista ennakkovastenmielisyyttä. Olipa muutenkin näinä kuluneina viikkoina yhä useammin asettunut hänen eteensä kysymys, kuinka hänen oman sosialisminsa laita oikeastaan olikaan. Varsinkin iltaisin, luettuaan päivän Työmies-numeron, oli hän saanut käydä tilille itsensä kanssa. Mainitun lehden sävy oli kokonaan muuttunut sen jälkeen kuin sosialistinen puolue suurlakon vaiheissa oli saanut ilmaa siipiensä alle sekä kehittynyt merkitseväksi yhteiskunnalliseksi mahdiksi. Niin kiivaasti kuin Työmies olikin ennen käynyt yhteiskunnallisten epäkohtien kimppuun, niin oli se tehnyt sen kuitenkin varmalla tahdilla. Nyt oli tuo tahdikkuus muuttumassa ylimielisyydeksi ja röyhkeydeksi sekä kiivaus räähkyydeksi. Lukiessaan sellaisia kirjoituksia, joissa katupoikamaisella riihattomuudella käytiin kaiken vanhan kimppuun, oli Markus monta kertaa aivankuin itse huomaamattaan asettunut vastahankaan. Hän oli itsekin usein mitä tulisimmin kiivaillut esimerkiksi kirkonoppia ja pappeja vastaan, mutta nähdessään näitä nyt suorastaan loalla ryvetettävän, olikin hänen myötätuntonsa yks kaks asettunut niiden puolelle. Ne patriarkkaalispietistiset vaistot, jotka hänelle olivat perinnöllisiä, mutta jotka tähän saakka olivat uinuneet myrsky- ja kiihkokauden vaahtoon peittyneinä, olivat alkaneet kohota näkösälle, hänen itsensäkään olematta siitä vielä täysin selvillä.
Kun hän ajatteli monia todellisia epäkohtia yhteiskuntaelämässämme sekä muisti sellaisia työläisluokan yksilöitä kuin seppä Tuominen, Olga ja useat muut heidän kaltaisensa, oli hän täynnä sosiaalista kiivautta ja parannusintoa. Niillä perusteilla uskotteli hän vielä edelleenkin olevansa sosialisti ja koetti riepata tämän parasta aikaa mahtiinsa nousevan puolueen liepeissä. Siinä mielessä oli hän päättänyt mennä tutustumaan sosialistiseen ylioppilasyhdistykseenkin, jonka hän oli saanut kuulla olevan taas tänä iltana koolla ylioppilastalolla.
Hän oli niin kiintynyt työhönsä, ettei muistanut katsoa kelloa ennenkuin lista oli paikoillaan. Aika, jolloin kokouksen oli ilmoitettu alkavan, oli jo hiukan ohi ja hän lähti kiiruusti rientämään määräpaikkaan.
Pujotellessaan Aleksanterinkadun yli yhytti hän Tallbergin rautakaupan edustalla Tuomisen, joka kiireesti astellen oli juuri aikeissa lähteä oikaisemaan Kolmikulman halki. Hän huomasi myös Markuksen ja nostaen suuressa kaaressa lakkiaan tervehti häntä.
— Hyvää iltaa, herra Kaarlela!
Hän oli pelkkää hymyä ja hyväätuulta koko mies. Mielihyvin pysähtyi
Markus puristamaan hänen kättänsä.
— No jo se viimeinkin nykäsi! ilmoitti Tuominen ja katsoi Markusta aivankuin hän olisi juuri-ikään saanut tiedon suuresta arpajaisvoitosta.