— Viekää nyt vaimollenne paljon terveisiä ja tervetuloa sitten meidän vieraiksemme, jahka me olemme asettuneet yhdeksi taloksi.
— Kiitos, kiitos, kyllä me tulemme! ja heilauttaen jälleen suuressa kaaressa lakkiaan lähti Tuominen pitkin askelin ilosanomaansa kotiin kiidättämään.
Markus katsoi hymyillen hänen jälkeensä. Ja lähtiessään jatkamaan matkaansa ylioppilastalolle tunsi hän jälleen itsensä miltei luokkatietoiseksi sosialistiksi.
27.
Ensimmäinen huomio, minkä Markus kokoukseen tullessaan teki, oli hänelle melkoinen ja samalla vastenmielinen yllätys. Kokous oli jo alkanut ja puheenvuoroa käytti parhaillaan — Heino Kavander.
Markus asettui erilleen muutamaan nurkkaan ja alkoi tehdä havainnoita. Hän oli sekä kuullut että nähnyt sanomalehdistä, että suurlakon jälkeen oli melkoinen joukko ylioppilaita liittynyt sosialistiseen puolueeseen. Nyt näki hän heidät kaikki koolla. Kavanderia lukuunottamatta olivat he kaikki muista osakunnista ja hänelle ennestään kokonaan vieraita. Että Kavander kuului myös näihin marraskuun sosialisteihin, kuten heitä oli alettu nimittää, sitä hän ei ollut osannut aavistaakaan.
Kavanderilla oli kaulassaan punainen kravatti, kuten useimmilla muillakin kokouksen jäsenillä, ja hänen puheensa vilisi voimasanoista sekä toinen toistaan radikaalisemmista mielipiteistä. Kokouksessa ei tuntunut olevan mitään erikoista keskustelukysymystä, vaan jokainen teki vuorostaan selkoa niistä vaikuttimista, jotka hänestä olivat tehneet sosialistin. He kilpailivat voimasanoillaan ja radikaalisuudellaan, aivankuin peläten toisten ja varsinkin parin saapuvilla olevan sosialistijohtajan epäilevän heidän kääntymyksensä vilpittömyyttä. Lisäksi huomasi Markus usean esityksessään tavoittelevan sitä sanonnan sävyä, mikä nykyään alkoi yhä räikeämpänä ilmetä Työmies-lehdessä.
Markus kuunteli noita proselyyttien todistuksia hyvin sekalaisin tuntein. Jotkut vaatimattomimmat joukosta tekivät häneen hyvän ja vilpittömän vaikutuksen, mutta useimmat punaisine kravatteineen ja kuohuvine kiihkoineen herättivät hänessä vastenmielisyyttä ja epäluuloa. Vaikka hänen täytyikin myöntää luonnolliseksi asiaksi että suurlakko, samalla kuin se oli järkähyttänyt niin monta muutakin vanhaa perustetta, oli ihmisten ja vallankin nuorten mielissä saanut aikaan täydellisiä vallankumouksia, niin ei hän voinut estää mieleensä hiipimästä epäilystä, että useilla läsnäolijoista oli sosialistiksi kääntyessään häämöttänyt mielessä eduskunta ja vaikutusvaltainen asema köyhälistöpuolueen johdossa. Varsinkin herätti hänessä Kavander tällaisia epäilyksiä. Hänen oli aluksi miltei vaikea uskoa silmiään ja korviaan, nähdessään täällä Kavanderin punaisessa kravatissa ja kuullessaan hänen kiivailevan sorretun köyhälistön puolesta — saman Kavanderin, joka parisen kuukautta sitten oli ylimielisesti loukannut Markusta hänen työläisnaisten puolesta kirjoittamansa artikkelin johdosta.
Mutta kun hän lähemmin ajatteli asiaa, soveltui kaikki vallan hyvin yhteen Kavanderin luonteen kanssa. Siihen saakka kuin työväenpuolue oli ollut vähäinen ja vailla valtiollista mahtia, oli hän halveksinut siihen kuulumista, mutta kohta kun osat olivat muuttuneet ja toisaalta sosialismi oli yhtäkkiä saavuttanut ikäänkuin käyvän rahan arvon, toisaalta taas siihen kuuluminen alkoi olla jo melkein muotiasia, oli Kavander pitänyt soveliaana liittyä mukaan. Sosialisteihin lukeutumisessa ei nyt enää ollut mitään alttiiksipanon vaaraa, päinvastoin yhtä ja toista voitettavana. Että Kavanderin kääntymiseen olisi millään tavoin vaikuttanut hänen suhteensa Hilmaan, sitä ei Markus ottanut ollenkaan uskoakseen, koska hän ensinnäkään ei, paremmin kuin Olgakaan, uskonut tuota suhdetta Kavanderin puolelta vakavaksi.
Markus oli panevinaan merkille, että hänen sisälle astuessaan ilmeni Kavanderissa jonkunlaisia levottomuuden oireita. Kun kokouksen virallinen puoli päättyi ja yhdessä oloa jatkui vapaasti keskusteltaessa, läheni Kavander hiukan epäröiden Markusta, joka edelleenkin istui yksinään nurkassaan.