— Sinä et käyttänytkään puheenvuoroa? lausui hän aluksi, kun olisi tervehditty.
— Eipä minulla ollut mitään niin tärkeätä sanottavana, vastasi Markus, — tai jos olikin, niin se olisi vain ikävystyttänyt herroja ja häirinnyt niitä liikuttavia todistuksia, joilla herrat kilpailivat keskenään.
Itse asiassa oli hänen mieleensä juolahtanut Tuomisesta erotessaan puhua kokouksessa, jos siihen tilaisuutta tarjoutuisi, työttömyyden aiheuttamista surkeuksista ja mainita tuoreeltaan Virtasen esimerkki sekä kuinka taloudelliset parannukset ensi kädessä olisi kohdistettava siihen, ettei kenenkään yhteiskunnassa tarvitsisi joutua kärsimään pitemmästä työttömyydestä. Mutta ne vastenmieliset vaikutelmat, jotka hän oli kokouksessa saanut, olivat tyrehdyttäneet sanat hänen suuhunsa.
Hänen ivalliseen huomautukseensa ei Kavander osannut vastata mitään. Nolouttaan peittääkseen hymähti hän ylimielisesti ja sytytti paperossin ja toinen peukalo pistettynä samettiliivin olka-aukkoon puhalteli lyhyitä savutupruja ylös kattoa kohti, keikauttaen joka puhallukselle päätään taaksepäin. Tuo hänen paperossinpolttotapansa oli aina omituisesti ärsyttänyt Markusta. Nyt se yhdessä hänen samettiliivinsä ja punaisen kravattinsa kanssa sai hänet suorastaan vihan valtaan. Olgan takia oli hän jo kauan halunnut vetää hänet tilille ja nyt päätti hän ottaa asian esille.
— Kuulehan, mikä tarkoitus sinulla oikeastaan on sen Hilma Mustosen suhteen? kysyi hän äänessään uhkaava sävy.
Kavander säpsähti, mutta naamioitsi sitten äkkiä itsensä suuttuneeksi ja vastasi:
— Mutta mitä ihmeessä se sinulle kuuluu?
— Se kuuluu paljonkin, sillä minä menen piakkoin naimisiin hänen vanhemman siskonsa kanssa ja niin ollen minun velvollisuuteni on katsoa, ettei tuleva kälyni joudu hunningolle.
Kavander koetti nyt ottaa leikillisen äänilajin vastatessaan:
— Vai aiot sinä naimisiin hänen kanssaan. No, onneksi olkoon! Minä aion myös naimisiin Hilman kanssa.