Tuo nulikkamainen sanaväännös suututti yhä enemmän Markusta. Hän ponnahti seisaalleen ja lyöden rystysensä joka sanalla pöytään lausui:
— Kuule sinä, jos sinä vain saatat sen tytön hunningolle, niin minä totisesti vedän sinut siitä kerran tilille ja sitä tilintekoa sinä tulet ikäsi muistamaan!
Sana sanalta, jonka hän lausui, nousi hänen vihansa, niin että hänen lopulta oli vaikea hillitä itseään käymästä Kavanderiin käsiksi. Kohtaus oli herättänyt huomiota ja yhä useampia katseita kääntyi heihin.
Kavanderin kasvoilla vaihtelivat pelko ja viha.
— Höpsis, kun tyhjästä suuttuu! mutisi hän ja vetäytyi toveriensa luo.
Markus näki hänen kertovan heille jotakin, minkä johdosta häneen heitettiin kummastuneita, epäluuloisia ja pilkallisia katseita. Hänet valtasi suuri halu purkaa heille vasten silmiä kaikki se, mitä hänen mielessään kokouksen aikana oli liikkunut sekä julistaa heille halveksumisensa. Mutta hän sai hillityksi itsensä ja lähti sen sijaan lujin askelin huoneesta.
— Kiekuvat kiipijät! mutisi hän hammastensa välitse, painaessaan oven jäljessään kiinni.
Laskeutuessaan alas ylioppilastalon portaita selveni hänelle askel askeleelta, että hän oli nyt kääntänyt selkänsä sille puolueelle johon hän viimeksi oli koettanut kotiutua. Mutta tällä kertaa ei hän tuntenut mitään tuuliajolle joutumisen pelkoa, vaan sisäistä varmuutta ja lujentumista sekä samalla eräänlaista vapautuksen riemua.
Ilta oli kostea ja sumuinen ja katulyhdyt tuikkivat kuin kellertävän verhon sisältä. Markus nosti palttoon kauluksen pystyyn ja lähti tyhjentyneitä katuja pitkin astelemaan uutta asuntoaan kohti.
Kun hän Mikonkadulta tullen oikasi Esplanadin poikki Kasarminkadulle, sivuutti hän Runebergin patsaan luona erään naisen, jota humalaisella äänellä puhutteli silinteripäinen herra. Kuljettuaan jo kappaleen matkaa heidän ohitseen, herätti hänet ajatuksistaan naisen ääni. Hän pysähtyi vaistomaisesti ja kuullessaan naisen uudelleen puhkeavan puhumaan, säpsähti hän epämieluisasti tuntiessaan Sandran äänen.