Se, että hän nyt lopullisesti oli luisunut kaikkien puolueiden ulkopuolelle, ei huolettanut häntä ollenkaan.
— Minulle riittää se, että tiedän olevani suomalainen ja isäni poika, lopetti hän tilintekonsa, — ja sellaisena on minun paikkani kaikkien niiden riveissä, jotka tänä sekamelskan ja yleisen alasrepimisen aikana koettavat säilyttää kaikkea sitä kunnollista, lujaa ja koeteltua, mitä isät ovat meille perinnöksi jättäneet.
29.
Kaarlelan vanha isäntä oli haudattu ja kaikki kuolinpesän selvittelyä koskevat asiat oli kunnialla saatu järjestykseen. Markus seisoi syntymäkotinsa pihalla, valmiina nousemaan rattaille veljensä kanssa, joka tuli saattamaan häntä asemalle.
Oli auringonpaisteinen myöhäsyksyn päivä. Maassa ei ollut vielä lunta ja se oli roudasta vapaa. Tuvan ikkunasta katsoi sedän lähtöä veljen pikku poika punaposkisena ja hymyilevänä. Markus hymyili hänelle vastaan ja nyökytti päätään. Se oli Kaarlelan tuleva isäntä ja Markus toivotti sydämessään, että hän tulisi kulkemaan samoja teitä kuin isänsä ja vasta haudattu iso-isänsä. Eikä hän itse asiassa tuntenut mitään epäilyksiä siitä, etteikö niin tulisi käymään. Sillä kaikki täällä ympärillä henki tyyntä rauhaa, terveyttä ja voimaa.
— Paljon ne nyt huutavat ja meluavat, virkkoi veli keskustelun aluksi, kun he istuivat rinnan rattailla ja hevonen lähti liikkeelle, — mahtanevatko sitten saada maailman sijoiltaan väännetyksi?
Veljen koko olemus, se tapa, millä hän piti suitsia ja määräsi hevosen juoksun juuri sellaiseksi, että he parahiksi ehtivät junalle, samoinkuin koko se ympäristö, missä hän eli ja hallitsi — kaikki se todisti tällä hetkellä voimakkaasti Markukselle, että Suomen kansassa oli vielä paljon lujaa ja tervettä, jota hetken tuulet eivät pysty järkyttämään ja jonka pohjalla todellinen uusi Suomi voi seisoa lujana.
Veli oli kyllä vaistoissaan huomannut, että Markus ei ollut enää sama maailmankaataja kuin syyslukukauden alussa Helsinkiin lähtiessään. Vaikka veli ei ollut nimenomaan siitä puhunut, huokui tuo tietoisuus hänestä Markukseen lämpimänä myötätuntona ja luottamuksena.
— Voisithan sinä nyt naimisiin mentyäsi palata kotiinkin, lausui veli hetken kuluttua, kyllähän täällä olisi tilaa ja toimialaa sinullekin.
— Kyllä kai minun on sittenkin mentävä Helsinkiin ja valloitettava pääkaupunki itselleni, vastasi Markus ajatuksistaan havahtuen.