— Mennään vain. Onhan se hauska tutustua helsinkiläiseen työmieskotiin.
Seppä Tuomisen huone oli suunnilleen saman kokoinen kuin sisarustenkin asunto. Sekin oli varustettu hellauunilla ja sen kalustoon kuului leveä, kahden maattava sänky, piironki ja keinutuoli. Ainoan ikkunan alla oli kaappipöytä, jolle nyt oli asetettuna kahvivehkeet sekä valokuva-albumi.
Tuominen oli keskikokoinen ja laiha mies sekä iältään nähtävästi puolivälissä neljääkymmentä. Hänellä oli hiukan ulkonevat poskipäät, mustanruskeat silmät sekä saman väriset viikset ja tukka. Iho oli epäpuhdas ja ikäänkuin noen syövyttämä.
Kun Olga esitti Markuksen, kiirehti Tuominen itse sanomaan oman nimensä ja esitti sitten vaimonsa, joka oli jonkun verran miestään nuorempi, kalvakka ja vakavailmeinen työläisnainen sekä näytti olevan viimeisillään raskaana. Tämä teki Markukseen kiusallisen vaikutuksen ja vasten tahtoaan tuli hän kuvitelleeksi Olgaa samanlaisessa tilassa.
Paitsi Olgan sisko oli nimipäivävieraana myös eräs Tuomisen työkumppani ja vuokralainen, vahvaraajainen ja hitaan näköinen nuori mies, jonka nimen Markus luuli kuulleensa Virtaseksi. Hän oli istunut keinutuolissa, mutta vetäytyi nyt tavalliselle tuolille ovipuoleen. Hänen olemuksensa synnytti Markuksessa epämääräistä vastenmielisyyttä, jota vastoin Tuominen vilkaseleisenä ja puheliaana miehenä teki häneen heti alussa miellyttävän vaikutuksen.
Kehottaen Markusta istumaan tyhjäksi jääneeseen keinutuoliin lausui hän:
— Herrahan kuuluu olevan sosialisti.
— No jaa, ehkäpä hiukan sinnepäin, myönteli Markus.
— Eipä niinkään hiukan! väitti Tuominen tuttavallisesti. —
Kirjoituksistanne päättäenhän te olette ihan niitä punaisimpia.
Markus katsahti Olgaan, joka silmät hymyilevinä katsoi vastaan.
Tuominen jatkoi innoissaan: