— Mutta ihme se sittenkin on, sillä kyllähän niitä on paljon kansasta tulleita ylioppilaita ja tunnen minäkin muutamia, mutta eivätpäs vain ole sosialisteja. Niihin taitaa jo koulussa tarttua sellainen yläluokkalaishenki.
— Kyllä kai se on sellaista ja siksipä meidän on saatava koululaitoskin perinpohjin uudistetuksi, myönsi Markus ja tunsi olevansa tyytyväinen saadessaan tuoda esiin kumouksellisia mielipiteitään.
Tuomisen vaimo tarjosi tällä välin kahvia, kantaen leveän tarjottimen leipäkoreineen erikseen kunkin eteen. Kun kupit oli tyhjennetty, sanoi Tuominen toveriaan osoittaen:
— Me sitä olemme tästä aamusta lähtien työlakossa.
— Jassoo, kyllä kai eilisessä Työmiehessä taittiin kertoakin lakon puhkeamisesta eräällä tehtaalla, vaikkei minun tullut sitä tarkempaan luetuksi, vastasi Markus.
— Joo, puhkesihan se, jatkoi Tuominen. — Herrat pantiin ahtaalle ja kun eivät ruvenneet hyvällä palkkoja korottamaan, niin pistettiin pyörät seisomaan. Sillä meistä se voima lähtee!
— Mahtaakohan tulla pitkällinenkin lakko? tiedusteli Markus.
— Eivät olleet herrat luvanneet hellittää, niin että kyllähän se taitaa venyä pitkällekin sillä hevillä emme mekään anna jälkeen.
— Mutta kun nälkä pakottaa, huomautti tähän Tuomisen vaimo.
— Kiristetään suolivyötä, virkkoi Tuominen huolettomasti. — Mutta onhan meillä sitä ennen lakkorahasto, lisäsi hän kuin vaimoaan rohkaisten, — ja toisista ammattikunnista on jo luvattu avustusta, niin ettei tässä nyt ihan heti tarvitse nälkäremmiin tarttua.