Mutta pojassa oli jo aikaisin herännyt ankara vastustuksen halu uskontoa, kirkkoa ja pappeja vastaan ja hänessä olivat löytäneet kiitollisen maaperän ateismi ja yleensä mitkä aatteet hyvänsä, jotka vain olivat sotakannalla sitä uskonnonsuuntaa vastaan, johon hänen omaisensa kuuluivat. Ja nyt sosialismi ikäänkuin yhdisti ja kruunasi hänen erilaiset kapinalliset aatteensa.
Kun isä kesän lopulla oli vaatinut suoraa vastausta, tuleeko hänestä pappia vai ei, oli hän vastannut kieltävästi ja sanonut tahtovansa suorittaa kandidaattitutkinnon, valmistuakseen sanomalehtimieheksi. Silloin oli isä tehnyt asian taloudellisesta puolesta lyhyen selvän: — Ei penniäkään! Ja isän takana oli seisonut vanhempi veli yhtä ankarana ja tinkimättömänä.
Mutta kun hän nyt ensi kerran elämässään oli uskaltanut isälle sanoa suoraan eroavat ajatuksensa, oli hän tuntenut kuin miehistyneensä sekä ryhtynyt omin päin puuhaamaan pientä lainaa. Sen hän vaivalla oli saanutkin ja nyt oli hän tullut Helsinkiin panemaan opintojaan vakavasti käyntiin.
Oli vain nyt mitä pikimmin päästävä asettumaan ja vakiintumaan, voidakseen viivyttelemättä ryhtyä työhön. Hän pani muistikirjastaan lähimpänä paikkana merkille Yrjönkadun ja lähti nopeasti astelemaan osoitettuun paikkaan.
2.
Leveän ja raskaan ovenpuoliskon takaa aukeni avara, viileä ja puolihämärä käytävä kiiltävine käsipuineen ja marmoroituine porraspylväineen. Korkeat kaksipuoliset ovet katsoivat totisina häneen, sosialistiseen talonpoikais-ylioppilaaseen, ja laajalta nimitaululta räpyttivät uhkaavasti silmää arvonimet: enkefriherrinna, statsråd, professor…
Hän ei huolinut lähteä tuota aristokraattista käytävää ylemmäs kapuamaan, vaan palasi takaisin ja ääneti saranoillaan kääntyvä ovenpuolisko työnsi hänet vihaisesti katukäytävälle.
Seuraava paikka oli Annankadun eteläpäässä. Se oli noita Helsingin vanhempia kivirakennuksia, kolmikerroksinen, likaisen tumma talo ilman mitään rakennustaiteellisia koristeellisuuksia. Kadulta johtava ahdas ja jyrkkä porraskäytävä teki aivan päinvastaisen vaikutuksen kuin edellisessä talossa. Porrasastuimet olivat kuluneet ja likaiset ja punaiseksi sivutuilla seinillä näkyi lohkeilujen jäljeltä valkeita kalkkitäpliä. Ikkunoille ja nurkissa oleville hyllyille oli asetettu marjapuurovateja jäähtymään ja toisessa kerroksessa levisi muutamasta avoimesta ovesta vastenmielinen pihvin ja sipulin käry. Oviin kiinnitetyiltä messinkilevyiltä ja paperilipuilta tavasi hän nimiä: Lindström, Sergejeff, Lundgren, Kanerva… Vastaan tulevalta lihavalta, tohvelijalkaiselta naiselta, jolla oli mustat viiksenhaivenet, kysyi hän, asuiko Heinonen tässä porraskäytävässä ja sai vastaukseksi: — Nje ponimaju.
Häntä halutti kääntyä jo takaisin, mutta siitä huolimatta kiipesi hän ykskaikkisesti kolmanteen kerrokseen. — Täältä voin hyvinkin saada kolmellakymmenellä markalla asunnon ja porraskäytävähän on pikkuasia, lohdutteli hän itseään.
Kolmannen kerroksen perältä, siitä missä porras kääntyi ullakolle, löysi hän etsittävänsä. Yksipuolisella ikkunattomalla ovella kirjelaatikon vieressä oli ilmoituksessa mainittu nimi A. Heinonen.