Heinonen täytteli ahkerasti laseja ja hän alkoi tovereineen käyttäytyä yhä vapaammin. Markuksellakin oli konjakki jo kihonnut päähän. Mutta iloisemmaksi se ei saanut hänen mielialaansa, päinvastoin ärsytti se hänen aistejaan, synnytti epämääräisiä haluja ja lisäsi sisäistä rikkinäisyyttä. Kiihtyneet hajuhermot kärsivät huoneen ummehtuneesta ilmasta, samalla kuin hänen ärtyneille näköaistimilleen paljastui noiden ihmisten kuluneisuus. Häntä alkoi yhä enemmän ellottaa, mutta hän ei saanut lähteneeksi poiskaan, kun pelkäsi sillä loukkaavansa toisia ja tekevänsä tyhjäksi vasta esittämänsä sosialistiset tasa-arvoisuusperiaatteensa. Hänen pelastusenkelikseen ilmestyi huoneeseen kuitenkin isäntäväen tytär, joka Markukseen katsoen kuiskutti jotakin äidilleen.
— Elli ilmoittaa, että sedälle on tullut sinne joku vieras, julisti vuorostaan äiti.
Markus ponnahti seisaalleen, heitti hyvästit ja lähti kiiruusti omaan huoneeseensa. Mennessään koetti hän arvailla, kuka se olisi.
Eihän vain Olga? vilahti ensiksi hänen mieleensä. Mutta ei, Olga se ei voinut olla — eikä kaiketi Velikään, sillä vastahan he olivat eronneet.
— Kas, Jussi! ällistyi Markus sisälle tultuaan ja nähdessään lihavahkon, prillisilmäisen miehen istumassa sohvalla. — Terve mieheen!
Jussi Paavolainen oli Markusta pari vuotta vanhempi ylioppilas.
Hän oli luonteeltaan peräti tyyni sekä joltinenkin humoristi. Markus oli kouluaikana jonkun verran seurustellut hänen kanssaan sekä alkanut hänestä hieman pitää. He eivät olleet tavanneet pitempään aikaan, sillä koko viime vuoden oli Paavolainen ollut Lapin perukoilla, kotiopettajana eräällä sikäläisellä virkamiehellä.
— Tuletko sinä suoraan Lapista? tiedusteli Markus uteliaana.
— Kutakuinkin suoraan, vastasi Jussi. — Tänä aamuna tulin Helsinkiin, niin että olen vasta ehtinyt kirjoittautua yliopistoon sekä etsiä itselleni asunnon. Pistäydyin juuri ylioppilastalolla ja kun näin siellä sinun osoitteesi, niin tulin heti tapaamaan.
— Sepä olikin mainiota, sillä minä olen koko päivän ollut niin turkasen pessimistisellä päällä. Mutta… ja Markus silmäili surkean näköisenä ympäri huonettaan.