— Totta vieköön syleilevät toisiaan! julisti hän toisille. — Se taitaa sittenkin olla hänen sulhasensa.
— Oletko sinä, Sandra, oikein kihloissa hänen kanssaan? pitkitti hän, kun Sandra palasi huoneeseen.
— Olinpa mitä olin! tuiskahti Sandralta vihainen vastaus. — Hän on paljon parempi mies kuin te, mokomat familjin herrat, jotka kyllä käytte täällä öisin mekastamassa, mutta jos päivällä vastaan tulette, niin nenä pystyssä kuljette ohi kuin ei ikinä olisi tavattu. Mutta hän tulee päiväsydämenäkin minun kanssani Espikselle.
Alahuuli pitkällä ryhtyi Sandra vetämään korkkia konjakkipullosta.
— Skool ny sitt', sanoi hän, äänessään vieläkin äkää, ja tyhjensi ensimmäisenä lasinsa pohjaan. Sen sisällys tyynnytti hänet kuitenkin pian ja leppyneenä istahti hän erään polvelle sekä sytytti paperossin. Hänen katseensa kiintyi vastapäätä istuvaan Markukseen, joka tähän saakka oli pysynyt ääneti ja vakavana, mietiskellen näkemiään ja kuulemiaan. Hetken häntä hymyillen tarkasteltuaan kysyi Sandra:
— Kukas se toi totinen mammanpoika on? Onko sillä suussaan ikävä?
— Ei ole, havahtui Markus, — skool!
— Skool, skool, tuleehan siitä mies sentään. Mutta mikä teidän nimenne on, kun näytätte niin tutulta?
— Markus.
— Entäs sukunimi? tiukkasi Sandra.