— Ei minulla muuta nimeä olekaan, vastasi Markus ja nousi kävelemään.
— Mutta mistäs te olette kotoisin? Vai eikö teillä ole kotipaikkaakaan? pitkitti Sandra toisten nauraessa.
Markus kuuli jonkun tovereistaan mainitsevan hänen kotipitäjänsä nimen sekä Sandran sen johdosta sanovan: — Hoo, nytpä minä tiedänkin!
Itse kiintyi hän katsomaan piirongin päälle jalustoihin asetettuja valokuvia. Yhtäkkiä tempasi hän yhden niistä käteensä ja Sandraan kääntyen kysyi kovin jännittyneenä:
— Mistä te tämän olette saanut?
Kaikki kääntyivät katsomaan valokuvaa ja päästivät äänekkään naurun, nähdessään sen esittävän papinkauluksella varustettua, tuuheatukkaista miestä.
— Sandran suojeluspyhimys! tokaisi joku joukosta.
— Minun entinen heilini, hihitti Sandra itse.
Mutta Markusta ei ollenkaan naurattanut, sillä hän oli valokuvasta tuntenut yhden kotipuolensa heränneistä papeista. Hän katsoi kiinteästi Sandraa, odottaen tältä jotakin selitystä, mutta Sandra nauroi vain hänen hämmästykselleen ja virkahti sitten odottamatta:
— Muistattekos te, kun Kaarlelan tuvassa veisattiin näin ja samassa alkoi hän heränneiden nuotilla kimeästi veisata: — Ah, mik' ompi elomm' tääll', tuska vaiva tuskan pääll'.